Ihminen toteuttaa yhteisöllistä toimintaansa vaihtelevan kokoisissa ryhmissä, joihin hän katsoo olevansa osallisena. Pienin ryhmä tässä yhteydessä on perhe, tätä laajempana suku, heimo, kansa, kulttuurialue (esim. länsimaat) tai joissakin, varsin idealistisissa tapauksissa, myös ihmiskunta.
Sidosryhmissä yhteinen identiteetti muodostuu inklusiivisesti ja eksklusiivisesti. Inkluusivinen identifioituminen merkitsee tapojen, perinteiden, kielen ja kulttuurin omaksumista, sekä sitoutumista ryhmän yhteisiksi katsottuihin tavoitteisiin. Eksklusiivinen identiteetti muodostuu tarpeesta vastustaa ryhmän ulkopuolisten tahojen intressejä silloin, kun ne ovat ristiriidassa kyseisen ryhmän omien intressien kanssa. Näin voi nähdä tapahtuneen siirtomaa-ajan Intiassa Sepoy-kapinan yhteydessä tai Suomessa 1800-luvun lopun kansallisessa heräämisessä ja sotavuosina. Mitä eksklusiivisempi yhteisö on, sitä vähemmän se hyväksyy ulkopuolisia vaikutteita tai uusia jäseniä. Eksklusiivinen toiminta ei kuitenkaan yleensä kohdistu ulkopuolisiin vaikutteisiin sinänsä, vaan rajautuu sen mukaan, mitä vieraan edustamia normeja, mielikuvia tai ominaisuuksia pidetään liian erilaisina (vrt. suomalaisten suhtautuminen muihin länsimaihin ja islamilaisuuteen). Kansallisvaltioiden muodostuessa pyritään ihmisten sitoutuminen sukuun ja paikallisidentiteettiin laajentamaan koskemaan valtion sisällä asuvaan kansaa kokonaisuudessaan – siinä missä kukin puolustaa omaa kotiaan tuntemattomilla asettamalla kotiovensa lukkoon, pyritään myös kansankotia puolustamaan asettamalla selkeät rajat, jotka voi ylittää vain luvan kanssa.
Nationalismin filosofia on etenkin myöhemmissä muodoissaan pääosin vastakohtaista merkantilismin tai kommunismin ekspansioon imperialismiin johtaville filosofioille – näin siitä huolimatta, että nationalismi voi olla joko separatistista (esim. Suomi, Balttia, baskit) tai yhdentävää (1800-l. Saksa ja Italia, ”euronationalismi”). Se näkee ihmiset kulttuurisina ryhminä, toisin kuin marxismi näkee ihmiset sosiaaliluokkina. Se myös vastustaa modernia individualismia, mistä hyvänä esimerkkinä ranskalaisen yhteiskuntafilosofi Alan de Benoistin lausunto, jossa hän ruotii modernia individualistista elämänasennetta katsoen johtavan erilaisten kulttuurien ja rotujen tuhoutumiseen:
”The fundamental value may be placed on the individual, and when this is done the whole of mankind is conceived as the sum total of all individuals - a vast faceless proletariat - instead of as a rich fabric of diverse nations, cultures and races.”
Tältä kannalta nationalismin voi nähdä olevan ristiriidassa sekä vapaan kapitalismin, että kommunismin kanssa, sillä nämä molemmat lähestyvät yhteiskuntaa talouden antamista ehdoista, joille kulttuuri ja etnisyys on alisteista.
Mitä laajempaan ja heterogeenisempään ihmisjoukkoon yhteenkuuluvuuden ajatusta laajennetaan, sitä enemmän tästä yhteenkuuluvuudesta tulee konstruoitua ja sitä enemmän se vaatii instituutioita ja symboliikkaa. Jos tätä toteutetaan hallinnollisesti, voidaan yhteisön luonteen kuvata muuttuvan Tönniesin termein gemainschaftista yhä enemmän gesellschaftiin päin. Kaikkein eniten gemainschaftin määritelmää noudattavat yhteisöt ovat perhe ja paikallisyhteisöt, kun taas vastaavasti gesellschaftia äärimmillään edustaa erilaiset kansainväliset järjestöt ja liitot.
Yksilön ja ympäröivän kulttuurin välinen suhde jaetaan pääasiallisesti kahteen näkökantaan sen mukaan, nähdäänkö kulttuuri ihmisten välisenä, avoimena vuorovaikutuksena ja kanssakäymisenä vai ulkopäin annettuna rakenteena ja valtajärjestelmänä.
Konstruktivismin juuret ovat klassisessa liberalistisessa ja valistuksellisessa ajattelussa, jossa ihmiset nähdään luovina, toistensa kanssa vuorovaikutuksessa olevina yksilöinä. Kulttuuri on tässä yhteydessä ihmisen tapa jäsentää ja ymmärtää maailman realiteetteja ja antaa mieli yhteiskunnalle, ympäristölle ja olemassaololle.
Strukturalistisessa näkökannassa puolestaan nähdään kulttuuri, monesti keinotekoisina, rakenteina, jotka alistavat ihmisiä jonkin vallan alle. Tämän näkemyksen kannattajia on etenkin niissä ryhmissä, jotka kritisoivat yhteiskuntajärjestelmää ja sen instituutioita ja voivat myös kritisoida mediaa, sanottuja sanoja ja kuvia valtarakenteita ylläpitävinä.
Kun strukturalismia tarkastellaan konstruktivistin silmin, niin on huomattavaa, että strukturalistien eri ilmiöitä kritisoidessaan esiin nostama keinotekoisuus on hyvin epämääräinen termi, eikä sinänsä ole määritelmä hyvälle tai huonolle, kuin ainoastaan siinä tapauksessa, mikäli vallitsevassa diskurssissa joidenkin asioiden kuvitellusta luonnollisuudesta on tehty ihanne. Sinänsä esimerkiksi keinotekoinen tuote, kuten matkapuhelin, ei ole sen parempi tai huonompi sinänsä, saati vähemmän olemassa oleva, kuin metsässä kasvava puu. On myös otettava huomioon, että ihmiskuva, jossa ihminen on ulkoapäin ohjattava kulttuurinen idiootti, ollen paljon sukua puhtaalle fatalismille, ei näytä saavan lopulta empiiristä tukea, sillä mitä enemmän mediaa tuotetaan ja mitä enemmän erilaisia näkökantoja esitetään, niin sitä kriittisempiä ihmiset ovat kuulemaansa ja näkemäänsä kohtaan. Ihminen ei automaatin kaltaisesti ala toteuttaa sellaista ihannetta, mitä hän näkee mediassa ja toisaalta voidaan myös ajatella, että monet ihanteet (ajatus ihanneperheestä, ihanteet miehen ja naisen suhteen) ovat sellaisia, joita useimmat haluavat toteuttaa kokematta tunnetta alistetuksi tulemisesta. Se, että he hylkäävät marginaaliryhmien tarjoamat ihanteet ja näkemykset puolestaan johtuu siitä, että he eivät samaistu niihin, eivätkä halua toteuttaa heidän edustamaansa elämäntapaa.
Toisaalta voidaan huomiota kiinnittää siihen, että jokaisessa ihmisyhteisössä on aina ollut ja tulee varmastikin aina olemaan tietty hierarkia ja tämä on edellytyksenä minkä tahansa joukon toimivuudelle. Tämän rakenteen välttämättömyys korostuu etenkin kriisitilanteessa ja tämän takia esimerkiksi armeija on kaikkein selvinten hierarkkinen, sillä toiminnan päämäärän saavuttaminen nopeasti ja tehokkaasti olisi täysin mahdotonta tilanteessa, jossa on vain suuri määrä toimijoita vailla ennalta tehtyä sopimusta siitä, kuka päättää toimintatavoista nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Sama rakenne on nähtävissä myös kaikissa muissakin nopeata ja selkeälinjaista toimintaa vaativissa yhteisöissä, kuten sairaaloissa, pelastuslaitoksissa tai joidenkin alojen yrityksissä. Tämä hierarkia on olemassa riippumatta siitä, millä kriteereillä se määräytyy ja esimerkiksi nykyisessä edustuksellisessa demokratiassa se määräytyy sen mukaan, kuka ja ketkä kykenevät vakuuttamaan kansalaiset kaikkein parhaiten siitä, että juuri he ovat kaikkein kykenevimpiä takaamaan äänestäjilleen hyvinvointia seuraavaksi vaalikaudeksi. Tästä poikkeavana järjestelmänä voidaan katsoa Sveitsiä, jossa useiden suorien kansanäänestysten johdosta parlamentilla on huomattavasti kapeampi valta suhteessa kansaan.
Kulttuurin ja yhteiskunnan rakenteet ovat toisaalta yksilöä rajoittavia, mutta toisaalta voidaan katsoa niiden antavan turvaa ja vakautta. Ne ovat monesti välttämättömiä päämäärien saavuttamiseksi ja niiden osoittamat ihanteet antavat myös mieltä ja tavoitteita yksilöille.
Satakunnan Kansa uutisoi, että Norjassa saa poliisi pian käyttää univormunsa kanssa hijabia - musliminaisen huivia - mikäli maan poliisihallituksen esitys menee läpi. Lieneekin siis vain ajan kysymys milloin tämä kehitys rantautuu meillekin.
Poliisihallinnon mukaan kyse on siitä, että näin kaikki eri kansankerrokset tulevat edustetuiksi ja osoittaa poliisin ymmärtävän myös erilaisia kulttuureja uskontoja. Mielenkiintoista ajatella sitä, näkisimmekö myös askenazi-juutalaisen tai rastafarin poliisina samoin perustein - tai miltä näyttäisi shintolaismunkin asuun pukeutunut poliisi?
Poliisin tulisi edustaa virantoimituksessaan objektiivista virkavaltaa ilman merkkejä uskonnosta tai vaikkapa poliittisesta suuntautumisesta. Tältä kannalta kehitys on tässä(kin) asiassa erittäin huolestuttavaa. Poliisilla on yhtenäiunen univormu ilmeisestä ja hyvästä syystä ja se, että univormuun ilmestyvät ideologiaa ja maailmankatsomusta viestittävät symbolit on tämän neutraalin ja yhtenäisen univormun ihanteen rikkomusta.
Seuraavassa pyrin esittämään jonkinlaisen johdatuksen siihen, mitä kulttuurilla tarkoitetaan. Tämä on olennaista tarkasteltaessa sellaisia asioita ja käsitteitä kuin suomalainen kulttuuri, kulttuurierot tai monikulttuurisuus.
Mitä on kulttuuri?
Termin kulttuuri määritelmä jakautuu esteettiseen ja antropologiseen, joista ensin mainittu tarkoittaa korkeakulttuurista taidetta, joka on aina tietoisesti luotua ja ylläpidettyä. Sen ominaisuuksiin kuuluu laadullinen määrittely alan asiantuntijoiden tekemänä, sillä on arvostettu yhteiskunnallinen asema ja se tekee eron populaarikulttuuriin. Jälkimäinen määritelmä puolestaan tarkoittaa kulttuurin käsittämistä elämäntapana ja käytänteinä. Seuraavassa tulen tarkastelemaan nimenomaan jälkimmäisen määritelmän mukaista kulttuuria.
On sanottu, että kulttuuri on parasta mitä ihminen on tehnyt. Tämän ajatuksen taustalla on se, että kulttuuri kaikkine ilmenemismuotoineen on vain ihmiselle ominainen ilmiö ja osa lajityypillistä käyttäytymistä. Ihminen on fyysisesti varsin mitätön ja keskinkertainen olento verrattuna muihin lajeihin, jotka ovat erikoistuneet eri tavalla ja kehittyneet erikoistumisessaan äärimmäisen pitkälle. Ihminen ei pysty juoksemaan mitään saaliseläintä kiinni, ei kykene jäljittämään mitään hajuaistillaan, ei näe pimeässä, eikä pysty sulattamaan montaakaan ravintoainetta sellaisenaan. Meillä ei ole myöskään turkkia, joka suojaisi kylmältä tai mitään millä suojautua muita petoja vastaan.
Se, mikä on nostanut ihmislajin maapallon dominoivimmaksi ja yhdeksi laajimmalle levinneistä lajeista, on ihmisen loputon kyky luoda työvälineitä, hyödyntää luonnon raaka-aineita ja luoda järjestäytyneitä sivilisaatioita. Nämä yhdessä muodostavat kulttuurin, eli ihmisen tavan elää ja toteuttaa itseään.
Sosiaaliantropologi Bronislaw Malinowski näki kulttuurin keinona, jolla ihminen toteuttaa tarpeitaan vuorovaikutuksessa ympäröivän kulttuurin sisällä. Ihmisen näläntunteeseen tarjoaa kulttuuri ratkaisuna maanviljelyn, ruoanvalmistuksen ja ruokailutavat. Lisääntymistarpeen kulttuuri ratkaisee avioliittoinstituution kautta, suojan tarpeeseen tehdään vaatteet, rakennetaan talot ja lämmitysjärjestelmät. Kulttuuriset käytännöt määräytyvät näin ollen biologisten tarpeiden kautta ja näihin tarpeisiin eri kulttuurit tarjoavat erilaisia toteuttamismalleja.
Kulttuurin voidaan sanoa olevan yhteisöjen toiminnan ja yksilöiden välisen vuorovaikutuksen tulos. Kun ihmistä tarkastellaan erikokoisissa ryhmissä, laumoissa, esiintyvänä lajina, niin näyttäytyy kulttuuri tämän ryhmän sisällä viestejä välittävänä koodina. Kulttuurin voidaan katsoa monella tapaa sitovan yksilöitä tiettyyn ryhmään toimimaan yhteistoiminnassa yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi ja tästä syystä minkä tahansa ryhmän sisäistä kulttuuria määrittävät tietyt säännöt, rajoitteet, kielen ja käyttäytymisen konventiot. Yhtenäisiin tavoitteisiin pyrkivä ryhmä pyrkii saavuttamaan keskinäisen solidaarisuuden ja samanmielisyyden tavoitteista ja toimintatavoista, mikä on ehtona onnistuneeseen yhteistyöhön - ja näin määräytyvät myös tabut, joiden rikkominen heikentää ryhmän sisäistä yhteisymmärrystä.
Jokainen kulttuuri kivikaudelta moderneihin sivilisaatioihin on luonut ympärilleen tiettyjen yhteisten ja yleisesti ymmärrettyjen symbolien järjestelmän, joka ilmenee keskusteluina ja erilaisina käyttäytymismalleina. Voidaan tarkastella esimerkiksi vaatetusta, jolla on kolhuilta ja lämpötilavaihteluilta suojaavan tarkoituksensa lisäksi olennainen funktio osana ihmisten välistä viestintää näkyen selvinten erilaisina univormuina, mutta myös ihmisten arkisena pukeutumisena. Aamutakille ja saketille on selkeästi määräytyneet omat aikansa ja paikkansa, jolloin niitä soveliasta käyttää ja tämän käyttäytymismallin rikkominen koetaan poikkeuksetta koomisena tai mielettömänä.
Yhteistä eri kulttuureille on myös abstraktien symbolien käyttö kuvaamaan yhteisön kokonaisuutta. Tämä on havaittavissa jo arkaaisissa heimoissa, korostuen sitä mukaa, mitä laajemman yksilöiden joukon yhteen nivovasta yhteisöstä on kyse. Esimerkiksi kansallisvaltiolla on lukuisia eri symboleja, joihin kansan jäsenet samaistavat itsensä ja joilla ilmoitetaan kansakunnan olemassaolo muiden joukossa. Lisäksi näiden symbolien funktiona on myös vahvistaa ihmisten solidaarisuutta saman kansallisvaltion sisällä asuvien kesken, ja tämä keskinäinen solidaarisuus - tai sen puute - tulee näkyvimmin esiin jonkin ulkoisen uhan vallitessa. Yhteenkuuluvuutta tuntematon joukko ihmisiä pyrkii kriisitilanteessa (luonnonkatastrofi, sotatila tms.) ensisijaisesti varmistamaan oman turvallisuutensa antisosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivien henkilöiden kaltaisesti, kun taas joukko, jossa vallitsee sisäinen luottamus toisiin, toimii todennäköisemmin yhdessä uhkaa vastaan.
Kulttuurin luoma yhtenevä symbolijärjestelmä, jaetut perusarvot ja käsitykset oikeasta ja väärästä palvelevat myös ihmisen ryhmäsidonnaista perusluonnetta, sekä takaa yksilöille perusturvallisuuden tunteen. Tällaisen puuttuminen on havaittavissa ihmisen vieraillessa eriävässä kulttuurissa, jossa toimimiseen hänellä ei ole tietoa eikä taitoa. Tämä ilmenee vahvinten täysin eri kulttuuripiiriin kuuluvassa väestössä, mutta moni tietänee, että jo Suomen eri osissa voi esimerkiksi huumorintaju poiketa huomattavastikin toisesta alueesta. Se, mitä Pohjois-Karjalassa pidetään normaalina sosiaalisena kanssakäymisenä, voidaan jossain muualla tulkita riidanhaluisuudeksi. Näin ollen on kulttuuri keskeisessä osassa siinä, kuinka ihmiset toimivat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ja luovat sosiaalista yhteisyyttä tiettyjen yhteisesti ymmärrettyjen konventioiden kautta.
Huomiota voidaan kiinnittää myös siihen, että jokaisessa ihmisyhteisössä on aina ollut ja tulee varmastikin aina olemaan tietty hierarkia ja tämä on edellytyksenä minkä tahansa joukon toimivuudelle. Tämän rakenteen välttämättömyys korostuu etenkin kriisitilanteessa ja tämän takia esimerkiksi armeija on kaikkein selvinten hierarkkinen, sillä toiminnan päämäärän saavuttaminen nopeasti ja tehokkaasti olisi täysin mahdotonta tilanteessa, jossa on vain suuri määrä toimijoita vailla ennalta tehtyä sopimusta siitä, kuka päättää toimintatavoista nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Sama rakenne on nähtävissä myös kaikissa muissakin nopeata ja selkeälinjaista toimintaa vaativissa yhteisöissä, kuten sairaaloissa, pelastuslaitoksissa tai joidenkin alojen yrityksissä. Tämä hierarkia on olemassa riippumatta siitä, millä kriteereillä se määräytyy ja esimerkiksi nykyisessä edustuksellisessa demokratiassa se määräytyy sen mukaan, kuka ja ketkä kykenevät vakuuttamaan kansalaiset kaikkein parhaiten siitä, että juuri he ovat kaikkein kykenevimpiä takaamaan äänestäjilleen hyvinvointia seuraavaksi vaalikaudeksi.
Kulttuurin ja yhteiskunnan rakenteet ovat yhtäältä yksilöä rajoittavia, mutta toisaalta voidaan katsoa niiden antavan turvaa ja vakautta. Ne ovat monesti välttämättömiä päämäärien saavuttamiseksi ja niiden osoittamat ihanteet antavat myös mieltä ja tavoitteita yksilöille.
Ihmisarvo ei ole mikään universaali totuus, vaan se määrittyy kulloinkin vallitsevan kulttuurin mukaan. Nykyajan ilmapiiri, jossa vastustetaan esimerkiksi kuolemantuomioita tai eutanasiaa on nähdäkseni seurausta siitä, että kuoleman ei enää ymmärretä olevan yhtä luonnollinen osa elämän kiertokulkua, kuin mitä syntymäkin. Yksilöt elävät aikansa ja kuolevat sitten pois - aivan kuten puun lehdet puhkeavat keväällä varisten syksyllä pois. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että elämä sinänsä olisi jotenkin merkityksetöntä, vaan itse asiassa päin vastoin puun lehtien elämä on osa koko puun elämää ja samoin yksittäisen ihmisen elämä on osa koko suvun ja heimon elämää.
Ihminen, jonka maailmankuva perustuu äärimmäiselle individualismille, nautintojen tavoittelulle ja kaiken omaa elämää suurempien kokonaisuuksien (perhe, suku, heimo, kansa) laiminlyömiselle, samalla vieraantuen ymmärryksestä elämän kiertokulusta, ymmärrettävästi pelkää kuolemaa. Juurekas ja kunniantuntoinen ihminen ei kuitenkaan tällaista pelkoa tunne, sillä hänelle oma elämä on vain osa suurempaa kokonaisuutta, eikä hänellä - poislukien normaali itsesuojeluvaisto - ole samanlaista kuoleman ja kuolleiden pelkoa. Hänelle kuolleen ruumiin pelkääminen on yhtä järjetön ilmiö, kuin pelätä lakastunutta kasvia.
Joulun alla Ruotsin Malmössä, jonka väestöstä neljännes on muslimeja, tapahtui rajuja mellakoita kun kaduille kerääntyneet ihmiset polttivat paikkoja ja taistelivat poliisia vastaan kivin ja raketein. Edellisen kerran samassa kaupungissa roihusi keväällä 2007, eikä palokunta tuolloin uskaltanut mennä alueelle ilman poliisisaattuetta. Uuden vuoden yönä Pariisissa paloi jälleen toista tuhatta autoa. Mellakat syntyivät alueella jolla asuu runsaasti kolmannen maailman siirtolaisia. Britanniassa on muodostunut kaupunginosia, joilla liikkuminen on ei-muslimille hengenvaarallista.
Tällaisten ilmiöiden listaa voisi jatkaa hyvin pitkälle ja jokainen joka on seurannut tarkoin mediaa, on havainnut, että nämä eivät ole mitään ainutlaatuisia tapauksia, vaan kyseisenlaisia ilmiöitä on tapahtunut kaikkialla siellä, missä kolmansista maista tapahtuvaa siirtolaisuutta on ollut runsaasti. Yhteistä on myös se, että mitään akuuttia syytä mellakointiin ei näytä olevan vaan mellakat saattavat räjähtää silmille esimerkiksi siitä, että kaksi poliisia paennutta maahanmuuttajaa tappaa itsensä piiloutumalla muuntajaan, kuten Pariisissa 2005, tai samassa kaupungissa kaksi vuotta myöhemmin, kun maahanmuuttajanuoret saivat surmansa ajamalla moottoripyörällä poliisiauton kylkeen. Viime vuoden helmikuussa Kööpenhamina oli viikon verran liekeissä edellä mainittujen tapausten kaltaisesti, mutta tuolloin mellakoinnin syy jäi epäselväksi.
Väkivaltaisuudet näyttävät lisääntyvän väistämättä siellä, missä harjoitetaan nykyisenlaista, monikulttuurisuuden ihanteisiin käärittyä siirtolaispolitiikkaa. Kaikissa näissä tapauksissa ovat kolmannen maailman siirtolaiset syrjäytyneet massoina ja muodostaneet sosiaalis-etnisen alaluokan. Paitsi, että jo tällaisesta yhteiskunnan pirstoutumisesta syntyy omat jännitteensä alkuperäisväestön ja siirtoväen välille tiettyjen perusarvojen, kuten tasa-arvon, demokratian ja sananvapauden käsitysten joutuessa konfliktiin, niin tätä sirpaloitumista vauhdittaa lisäksi myös valtiovallan harjoittama ”positiivinen syrjintä”, jossa vähemmistöille myönnetään erikoisoikeuksia heidän uskontonsa tai rotunsa perusteella. Tämä näkyy niin työmarkkinoilla, joille meidänkin työministerimme Tarja Cronberg on vaatinut tietoturvalain vastaisesti sukupuolta, uskontoa, vakaumusta ja etnistä alkuperää otettavaksi huomioon työhönotossa. Todellisuudessa ei ole olemassa mitään ”positiivista syrjintää”, vaan se on syrjintää siinä missä mikä tahansa muukin syrjintä – tässä tapauksessa se vain kohdistuu suomen natiiviväestöön. Toisena esimerkkinä voitanee mainita Jakomäen uimahallissa tehty linjaus, jossa lauantait on varattu ”maahanmuuttajanaisille”. Ei tarvittane kovinkaan suurta päättelykykyä siihen, että tämä ei tarkoita irlantilaista tai japanilaista maahanmuuttajaa, vaan nimenomaan islamilaisesta maasta kotoisin olevaa. Riippumatta siitä, mitkä perusteet tälle ovat ja ovatko nämä perusteet millään tavoin relevantteja, on selvää, että tällainen politiikka tulee entisestään lisäämään ristiriitoja alkuperäisväestön ja maahanmuuttajaväestön välillä.
Suomessa asiat ovat toistaiseksi olleet hyvin, mistä kiitos kuuluu tarkasti valikoivalle ja rajatulle maahanmuuttopolitiikalle, jonka periaatteena on ollut asettaa ensisijaiseksi maan alkuperäisväestön asema suhteessa siirtoväkeen. Tämä on ollut myös linjauksena monissa muissa maissa, kuten Sveitsissä ja Uudessa-Seelannissa, joihin muuttavan henkilön on osoitettava kykenevänsä elättämään itsensä uudessa kotimaassaan, sekä sopeutuvansa maassa vallitseviin arvoihin. Vieras, joka ei näissä maissa arvosta isäntämaan tapoja ja sääntöjä, tulee auttamatta karkotetuksi. Näin olisi mielestäni syytä olla Suomessa myös jatkossa, mutta tällä hetkellä läpi ajettava politiikka tulee olemaan täysin päinvastaista ja johtamaan samoihin konflikteihin, gettoutumiseen ja turvattomuuden lisääntymiseen, kuin missä tahansa muussa eurooppalaisessa maassa, joka on harjoittanut vastaavaa politiikkaa.
Se, että näin tulee tapahtumaan, on tilastollinen tosiasia, eikä sitä voida välttää naiivilla puheella kulttuurien harmonisesta yhteiselosta. Kansainvaellus on aina aiheuttanut vastaavia konflikteja, se aiheuttaa sitä tänään muualla, eikä ole mitään konkreettista syytä, miksi näin ei kävisi myöskin meillä. En jaksa uskoa siihen, että vallassa olevat päättäjämme olisivat niin sokeita muun maailman ilmiöille, että he eivät tietäisi tätä. He saattavat itse asiassa tietää tämän erittäin hyvin. Voi jopa olla, että turvattomuuden lisääntyminen onkin heidän todellinen päämääränsä, eikä tarkoituksena edes ole se, että tapahtuisi siirtolaisten integraatio vallitsevaan kulttuurin, vaan että yhteiskunta pirstoutuisi keskenään konfliktissa oleviin väestöryhmiin.
Se, että joku valtaapitävä näin haluaisi, noudattelisi vuosituhansia vanhaa divide et impera –taktiikkaa; rikkomalla kansan yhtenäisyys voidaan heitä hallita helpommin. Luomalla turvattomuutta ja konflikteja voidaan perustella uusia säädöksiä rajoittamaan sananvapauden kaltaisia perusoikeuksia. Tällainen toiminta näkyy konkreettisesti siinä, että vaikka poliisin järjestyksenvalvontaan käytettäviä resursseja leikataan ja tällä hetkellä poliisin palvelupisteiden määrä putoaa 129:stä 60:een, niin heillä kuitenkin näyttää riittävän aikaa vapaan kirjoittamisen vahtimiseen internetissä. Nykyinen lainsäädäntö antaa periaatteessa mahdollisuudet minkä tahansa harjoitettua maahanmuuttopolitiikkaa kritisoivan kirjoituksen tuomitsemiseen kiihotuksena kansanryhmää vastaan. Näin riippumatta siitä, onko kirjoituksessa esitetyt asiat totta vai ei tai onko kuukaan niistä kiihottunut ketään vastaan. Tällainen kehitys on erittäin vaarallista vapaan yhteiskunnan kannalta, kun kansallisvaltiossa vallassa olevat vaihtavat rakkauden kansaansa kohtaan rakkaudeksi valtaa kohtaan. He saavat kansan hyväksymään yhä enemmän vallansiirtoa yhä vähemmälle määrälle ihmisiä ja mitä kauemmin tätä jatkuu, sitä absoluuttisemmaksi heidän valtansa muodostuu. Tiedämme, että valta turmelee, mutta absoluuttinen valta turmelee täydellisesti.
Ei ole välttämätöntä, että taustalla olisi jokin kaikkien nykyisten vallassa olevien salaliitto, vaan tällaisen väittäminen olisi jo sinänsä epärealistista. Itse asiassa riittää se, että osalla heistä on tämä agenda ja saavat myytyä toimintamallinsa muille samaan valheeseen käärittynä, kuin mitä se tarjotaan kansallekin. Euroopan Unionista on muodostumassa yhä enemmän liittovaltion kaltainen järjestelmä, jossa kansallisuus on enää vain kuriositeettina juhlapuheissa, mutta todellinen valta keskittyy unionin eliitille. Tämän vallan takaamiseen he tarvitsevat sitä suurempaa kontrollia, mitä epäluuloisempia väestö on järjestelmää kohtaan. Ruotsissa ajatettiin vähän aikaa sitten läpi laki, joka mahdollistaa viranomaiselle kaiken televiestinnän tarkkailun. Ranskassa ryhdyttiin viime vuonna toimiin päämääränä kitkeä ”muukalaisvastaisia” internet-sivustoja. Turhaa lienee erikseen mainita Saksankaan ajamaa lakia, jonka perusteella holokaustin epäilystä tulisi kiellettyä vankeusrangaistuksen uhalla. Minun on tosin vaikea ymmärtää, minkälainen on sellainen historiallinen totuus, joka vaatii lainsäädännön tuekseen.
En ennusta valoisaa tulevaisuutta Suomelle ja Euroopalle – itse asiassa pelkään, että seuraava vuosikymmen tulee näyttäytymään myöhemmin aikana, jolloin Euroopasta hävitettiin sille siihen asti tärkeinä pidetyt perusarvot, kuten sananvapaus ja demokratia.
Perussuomalaisten Maarit Rostedt antoi seuraavanlaisen lausunnon Turun Sanomissa 28. lokakuuta 2008:
Meillä oli kieltämättä listoilla muutama rasisti. Esimerkiksi ehdokkaamme Jiri Keronen kirjoitti muiden tietämättä nettiin kirjoituksen, jossa maahanmuuttajista puhuttiin törkeästi. Minä en voinut hyväksyä kirjoituksen sävyä, eikä kukaan muukaan hyväksynyt. Mielestäni jokaista yksilöä pitää kunnioittaa, Rostedt korostaa.
Olen erittäin järkyttynyt siitä, että M. Rostedt lähtee mukaan median mustamaalauskampanjaan joka perustuu Jiri Kerosen asiayhteydestä irroitetuille ja vääristellyille lausumille. Keronen itse on tehnyt aiheesta rikosilmoituksen.
Jokainen lukutaitoinen kyennee ymmärtämään Kerosen kirjoituksesta, ettei hän ole esittänyt niin sanotusti rasistisia mielipiteitä vaan käyttänyt tiettyjä termejä ironisesti esimerkkisitaattina siitä, mitä on mahdollista jonkun sanoa - ei, että Keronen itse antaisi kyseisen lausunnon.
Tapauksesta hermostuneena otin Rostedtiin yhteyttä julkiseksi ilmoittamalla kirjeelläni:
Tämä kirje on julkinen.
Hei, nyt on perussuomalaisena lähestyttävä liittyen haastatteluunneTurun Sanomissa.
"Minusta on loistava asia, että olemme molemmat naisia. En halveksi miehiä, mutta naiset ajattelevat järkevämmin ja osaavat pistää asiat tärkeysjärjestykseen. Miehillä menee toiminta joskus vähän yli, Rostedt pamauttaa."
"Meillä oli kieltämättä listoilla muutama rasisti. Esimerkiksi ehdokkaamme Jiri Keronen kirjoitti muiden tietämättä nettiin kirjoituksen, jossa maahanmuuttajista puhuttiin törkeästi. Minä en voinut hyväksyä kirjoituksen sävyä, eikä kukaan muukaan hyväksynyt. Mielestäni jokaista yksilöä pitää kunnioittaa, Rostedt korostaa"
Ainakaan tässä tapauksessa ei eräs nainen ole ajatellut välttämättä järkevästi tai sitten luetunymmärtäminen on ollut ilmeisen hukassa.
Jiri Keronen on tehnyt MTV3:n sekä Aamulehden uutisoinnista rikosilmoituksen, sillä Kerosen asiayhteydestä poimittu sitaatti on ironisoivaa ja havainnollistava esimerkki, ei Kerosen oma mielipide toisin kuin media - ja näemmä myös te - väitätte. Lisäksi Kerosen on väitetty Aamulehden uutisoinnin mukaan pitäneen natsilippua parvekkeella, mikä menee jo täysin absurdian puolelle, sillä väitteellä ei yksinkertaisesti ole mitään todellisuuspohjaa. Tämä uutisankkahan myöhemmin kyllä korjattiin, mutta vahinko on jo tapahtunut. Sama kuin Maria Rostedtin väitettäisiin uutisen mukaan pitävät natsiokkultisia rituaaleja takapihallaan. Et varmaan olisi kovin iloinen tällaisesta uutisesta?
Uhkaako Keronen mielestäsi seuraavan lausahduksen mukaan tappaa ihmisiä?
"Mikäli ihmisellä on paita, jossa on kuva Muhammedista siitin syvällä siassa ja teksti "Tapetaan kaikki ähälämit ja muut!!1", on kyse muukalaisvastaisesta symboliikasta. Tällöin ollaan lain harmaalla alueella, koska teoriassa kyse voisi olla esimerkiksi kansanryhmää vastaan kiihottamisesta."
Samankaltaisesta esimerkkisitaatista on kyse myös siinä lainauksessa jota MTV3 käytti vaalitentissä.
Jos luetunymmärtämisesi mukaan tässä Keronen julistaa haluavansa tappaa "ählämeitä", niin sitten en ihmettele sitten miksi kuvittelet hänen olevan rasisti. Silloin on kuitenkin pakko ihmetellä, miten aikuinen ihminen voi olla näin eksyksissä lukutaidon suhteen.
Perussuomalaisia yritetään puolivillaisilla ja asiayhteydestä irroitetuilla lausahduksilla jo nyt leimata junteiksi, rasisteiksi, et cetera. Omien koirien ei tarvitsisi ryhtyä enää tässä vaiheessa puremaan. Olen hyvin pettynyt tähän toimintaan ja pahoillani Kerosen puolesta.
OLEN YHÄ SANOJENI TAKANA! EN SIEDÄ MINKÄÄNLAISTA JULKIRASISMIA,VAIKKA VAIN VITSIMIELESSÄ. KUN LÄHDIN MUKAAN PERUSSUOMALAISIIN,PAINOTIN ASIAA VUORIOLLE,JOTEN HÄN TIETÄÄ KANTANI,MIKÄLI SINULLA ON VIELÄ JOTAIN SYDÄMELÄSI,OTA IHMEESSÄ YHTEYTTÄ SUORAAN MINUUN,KESKUSTELEMME ASIOISTA,MUTTA NYT LIIKKEELÄ OLEVA KIERTOKIERJE MINUSTA ON NAURETTAVA JA OSOITTAA NUOLESKELUA,SELKÄÄN PUUKOTTAMISTA JA MUITA ASIOITA,JOTKA EIVÄT KUULUU HYVÄÄN PUOLUETOIMINTAAN.
Ystävällisin terveisin: Maarit
Rostedt ei siis ilmeisesti lukenut, tai ei ymmärtänyt/halunnut ymmärtää mitä hänelle koitettiin sanoa. viestin sävy saa minut henkilökohtaisesti epäilemään Rostedtin väitettä, jonka mukaan naiset olisivat kategorisesti miehiä järkevämmin ajattelevia. Vaikka tällainen puoluetovereiden aiheeton pakkiin kuseminen kiukuttaa minua varsin suuresti, niin pyrin kirjoittamaan hänelle vastauksen niin asialähtöiseen sävyyn kuin mahdollista.
Et siis tainnut ymmärtää kirjoittamaani? Nimittäin Kerosen tapauksessa kyseessä ei ole julkirasismia, eikä itseasiassa rasismia olleenkaan - ei edes vitsimielessä.
Näin sivuhuomautuksena, että on mielestäni irvokasta sinänsä, että henkilö, joka on leimannut puoluetovereitaan aiheetta rasisteiksi mediassa, katsoo asiakseen valistaa hyvästä puoluetoiminnasta.
Minä lähdin perussuomalaisiin koska uskon, että hankalistakin asioista tulee voida keskustella vapaasti. Se, että nyt moralisoidaan ongelmien esiinnostajia sen sijaan, että puhuttaisiin ongelmasta itsestään osoittaa päinvastaisesta toiminnasta ja arvoista.
Kyseessä ei ole kiertokirje vaan julkinen kirje. Poliitikkona teidän pitäisi olla valmis julkiseen asialähtöiseen arvosteluun siitä, mitä olette lehtien palstoilla sanoneet. Nyt vaikuttaa siltä, että yhdestä henkilöstä tehdään puolueelle sylkykuppia jota voidaan osoittaa "tuo kyllä, mutta ei me" ja sen jälkeen unohtaa koko asia. Puolueessa on sen verran henkilöitä takaamaan se, että tämä ei unohdu - asiaan palataan.
- Jarkko
P.S. Caps Lockeilla huutaminen ei ole tarpeellista ja toivon, että vastaat muistaen sen, että tämä keskustelu on mahdollista esittää julkisesti.
Päivitän keskustelua sitä mukaa kun se etenee, ja toivon asian nousevan puheeksi perussuomalaisten keskuudessa. Henkilökohtaisesti en voi hyväksyä tällaista leimaamista, jota tässä tapauksessa on tapahunut.
Perunapellon reunalla seisoi jätkä ja piippuaan poltellen. Ilma oli kirkas ja aamupäivän aurinko heitti säteensä pellon pientareelle. Syksyn sato oli lähes kokonaan nostettu - rukiit oli korjattu aittaan pari kuukautta sitten ja kellari täyttyisi talveksi muhkeista perunoista.
Kylän raittia käveli mies tweed-takissa ja katsahti piippua polttelevaan mieheen.
"Hei! Onko hyvin peruna noussu, jätkä?" Hän huusi pellolle.
"Hyvinhä tää. Mukavia ilimoja pielly, ei olluna viime syksynä tälläsiä keleij'. Kuha suan tän valamiiks, niin aattelin notta lähen jäniksen mehälle."
Mies tweed-takissa naurahti.
"Njaa, itsehän olen menossa kaupunkiin tästä. Tänään on nimittäin pokeri-ilta Market Clubilla. Viime viikollakin tuli niin hyvät voitot, että tarjosin illan kymmenelle herrallesmiehelle ja vielä jäi ylikin. Lähtisit sinäkin sinne, onhan sinullakin jotain sukanvarressa?"
"No oha tuota vähäse, mut ne on vaan silleen jos sattuu joskus pahasti tartteemaan. Ei miulla pelailuun oo rahhoo"
"Älä kuule jätä niitä sinne vaan sijoita, panosta ja voita lisää! Ei säästäminen ja pihtailu ole nykypäivää, vaan raha pitää laittaa liikkumaan ja tuottamaan."
"En mie oikein tiijä" jätkä puntaroi, "ei miusta taida olla niin pelimieheks', että alkasi moiseen. Miuluummin piän vaan tuolla jemmassa, kun eihä sitä ikinä tiiä jos vaikka sattuu häviämään niin menee ihan hukkaan, eikä tuo eukkokaan tykkää jos juoksen pelailemassa."
"Noh, se ei pelaa joka pelkää. Mutta tule toki mukaan jos muutat mielesi" sanoi mies tweed-takissa ja jatkoi matkaansa.
Ja niin päivä kului ja tuli ilta. Jätkä pyyhki hikeä naamaltaan kun kantoi viimeistä laatikollista perunoita kellariin. Mies tweed-takissa käveli takaisin pitkin tietä. Hänen selkänsä oli kumarassa ja katse laahasi pari askelta edellä pitkin maata.
Jätkä huuhdahti miehelle tweed-takissa: "Kato, tulit jos takasi. Paljonkos tuli voittoja?"
Mies tweed-takissa katsahti jätkään päin pudisteli päätään. "Kaikki on mennyttä, kaikki." hän tuhahti ja jatkoi matkaansa.
Mennyt vuosi näyttää olleen nykyisen kulutusjuhlan jatkojen jatko. Jenkit ovat juhlineet tilinsä tyhjäksi ja käyttäneet juhlaansa naapurinkin varat. Jostain syystä on vain unohtunut se, että mitä pidempään ja raskaammin juhlit niin sitä karumpi kankkunen siitä seuraa. Valtion velka on syöksähtänyt Atlantin takaisessa talousihmeessä 20 000 miljardiin (20 triljoonaan) dollariin, samalla kun kyseisen valuutan arvo on romahtanut keskuspankin työntäessä uutta rahaa jakoon talouden tekohengitykseksi (dollarin reaaliarvo on arviolta 4-6% sen nykyisestä luottamukseen perustuvasta arvosta) . Pelkästään lainojen korot ovat 600 miljardia vuodessa samalla kun maa on kiinni kahden rintaman sodassa. Yhdysvaltain aika ainoana suurvaltana päättyi jo tovi sitten ja pian näyttää koko nimitys maasta suurvaltana vähintään kyseenalaiselta.
Kummallisella tavalla historia tuntuu toisintavan tässä itseään yhä uudelleen; rakennetaan markkinatalouden ihmelaiva yhä uudelleen ja yhä korkeammin kansirakentein kuin Vasa ikään. Loistoa riittää sen verran, että päästään satamasta mutta yhä uudelleen vajotaan lopulta pohjaan.
Ongelmallisen tästä asiasta tekee etenkin se, että olemme sitoutuneet ylikansallisiin markkinoihin ja riippuvaisia maailmantalouden tilanteesta. Sata vuotta sitten ei markkinatalouden romahdus vaikuttanut samalla tavalla, sillä suurin osa tuotannosta oli sidottu alkutuotantoon ja tästä johdettuun omaan teollisuuteen. Nykyisin suurin osa tuotannosta keskittyy palveluihin ja loppujalostukseen alkutuotannon tapahtuessa jossain muualla - tämä koskee eteenkin maataloutta - ja kun siellä päässä tulee ongelmia niin olemme täälläkin niin sanotusti kusessa.
Kaikki tämä johtuu ainoastaan siitä, että pyritään tavoittelemaan yhä korkeampaa elintasoa ja yhä enemmän kulutusroinaa ympärillemme. Antiikin Kreikassa tällaista materiaalisten rikkauksien keräämistä sosiaalisten ja yhteiskunnallisten tarpeiden kustannuksella kutsuttiin kreolismiksi. Kreolismia pidettiin häpeällisenä ja vapaille miehille sopimattomana toimintana, sillä heidän piti olla vapaita aineellisen hyvän kahleista. Nykypäivän kreolismista hyvä esimerkki on varmasti Kemijärven tehtaiden alasajo ja tuotannon siirtäminen kaukoitään sillä seurauksella, että sadat kemijärveläisperheet joutuivat yllättäen taloudelliseen ahdinkoon. Koko paikkakunta käytännössä eli tästä tehtaasta ja tämä epäisänmaallinen teko tehtaan johdolta tarkoittaa todennäköisesti monille perheille tilannetta, että heidän on myytävä asuntolainalla hankittu koti. Vuosikymmeniä tehtaassa työskennelleet työläiset joutuvat tyhjän päälle kun heidän osaamiselleen ei ole kysyntää, eikä heillä ole koulutusta mihinkään muuhun ammattiin. Hienoa maanpetturit! Varmaannkin hieno tunne nähdä palkkamenojen vähentyvän puolella samalla kun tuotanto säilyy samalla.
Ylläetteän täydeksi sodaksi puhjennut konflikti on erittäin monijuonteinen, eikä tilanteessa ole varmaankaan olemassa yhtä ainutta totuutta. Tässä kuitenkin pyrin lyhyen historiallisen ja poliittisen katsauksen kautta valoittamaan, mikä tilanne Georgiassa on tällä hetkellä.
Kiistanalainen Etelä-Ossetia, josta konflikti on nyt alkanut, on kuulunut Georgiaan 1100-luvulta lähtien (eli siitä lähtien kun Georgia on ollut olemassa). Myöhemmin keskiajalla alueelle tuli osseteja pakoon mongolien vainoja ja nykyisin alueen 70 000 asukkaasta noin 40 000 on osseteja. Venäjällä kyse on siis hyökkäämisestä suvereenin valtion rajojen yli ja rankaisee "epälojaalia" entistä satelliittivaltiotaan, jonka katsoo kuuluvan omaan etupiiriinsä. Lisäksi, Georgialaiset kylät joutuivat lähellä E-Ossetian rajaa menneellä viikkolla jatkuvan raskaan tulituksen alle, joten Georgialla oli käytännössä kaksi vaihtoehtoa; kukistaa itsehallintoa pitävät ja venäjän tukemat kapinalliset E-Ossetiassa tai katsoa vierestä, kun georgialaiskylien porukkaa tapetaan.
Tavallaan ymmärrän ossetien itsenäisyyspyrkimyksiä heidän ollessa eri kansaa*, mutta liittoutuessaan Venäläisten kanssa he ampuvat itseään jalkaan. Venäjä ei ole koskaan voimakkaana ollesaan tukenut yhdenkään itseensä kuuluvaksi katsomansa kansan itsenäisyyttä. (Afganistan 80-luvulla, Tsetshenia 90-luvulla). Venäläisten avustuksella Eteleä-Ossetiassa on myös tehty etnisiä puhdistuksia karkoittamalla Georgialaisia kotiseuduiltaan. Tämä on jälleen kerran tuttua hajoita ja hallitse -politiikkaa: Jos hyökättävässä maassa on jotain hallituksenvastaisia kapinallisia, tuetaan niitä aseistamalla ja rahoittamalla, kun kapinalliset sitten tuesta rohkaistuneena aloittavat konfliktit, tullaan alueelle "turvaamaan rauhaa" ja onnistutaan näin saamaan sotatila vastapuolella olevan maan kanssa ilman, että tarvitsee virallisesti julistaa ensin sotaa.
Tästä tuleekin muuten mieleen mielenkiintoinen analogia Natsi-Saksan ja Tsekkosslavakian välisistä tapahtumista -38 ja -39. Tsekkosslovakian sudeettialueethan vastasivat Saksalle samaa kuin Etelä-Ossetia venäläisille nyt. Ja Saksalaiset tukivat Slovakialaismielisiä separatistijärjestöjä ja Tsekkosslovakian pyrkiessä hiljentämään levottomuudet vyöryivät Saksan joukot Tsekkiin ja Slovakiasta puolestaan tuli nukkevaltio. saa nähdä, tyytyvätkö länsivallat katsomaan samalla tavalla sivusta Venäjän laajentumispyrkimyksiä, kuin katsoivat sivusta Saksan laajentumista aina Danzigiin asti.
Eli ei näemmä mitään historiallisesti uutta. Samaa taktiikka on käytetty Aleksanterin ajoista lähtien ja näemmä toimii edelleen. Ja edelleenkin löytyy ihmisiä joihin tämä höynäytys uppoaa täysillä. Divide et impera
*Tosin alueen katson kuuluvan edelleen Georgialle, sillä noin puolet alueen väestöstä on georgialaisia, joiden historiallista aluetta se on enemmän kuin ossetien. Lisäksi alueella asuvat ossetit ja georgialaiset ovat hyvin sekalaisesti levittäytyneet alueelle ja georgialais-ossetialaiset seka-avioliitot ovat yleisiä.
PARIS (AP) — The first stone was laid Wednesday at the Louvre's new Arts of Islam gallery, the first major modern architectural addition to the museum since its famed glass pyramid was built in the 1980s.
President Nicolas Sarkozy and a major donor for the project, Saudi Arabian Prince Alwaleed bin Talal, took part in the ceremony to start work on the addition, which includes a shimmering glass wave hanging over a 19th-century courtyard. The project's architects say it resembles a cloud or a flying carpet.
The wing, expected to open in 2010, will display a vast collection of Islamic art from the seventh to the 19th century.
At the groundbreaking ceremony, Sarkozy spoke of the need for dialogue between the West and the Middle East.
This gallery "will be the chance for all French and foreign visitors to the Louvre to see that Islam is progress, science, refinement, modernity, and that fanaticism in the name of Islam is to flout Islam," Sarkozy said.
Indeed, Islam is nothing but progress, science, refinement and modernity?
I really would like to know how many Nobel awards Islamic countries have received of physics while comparing to the West and what actually have been Islam's merits gaining values of humanity, equality and democracy? The Louvre announced its project for a Louvre Abu Dhabi museum in the United Arab Emirates last year.
"With Abu Dhabi, French museums are exporting, and here today it is Islam that is coming to the heart of France," French Culture Minister Christine Albanel said.
The gallery's construction, which will cost $100 million, will be led by French architect Rudy Ricciotti and Italian colleague Mario Bellini. The light-filled ground level, under the wave, will host sturdier artworks, while a second underground level will shelter delicate items such as manuscripts and carpets.
Ricciotti said the project was not inspired by the Louvre's pyramid, designed by I.M. Pei and completed in 1989.
"Here we're in a much more intimate approach, less symbolic, less monumental," he said.
The construction will not alter or hide the historic facades of the Visconti courtyard, located at the heart of the Louvre's south wing.
The Saudi donor, who is the grandson of the country's founding king, is one of the richest men in the world, ranked 13th by Forbes in 2007. His investments span the globe. In France, he invested in Disneyland Paris and owns the capital's historic Georges V hotel. In 2005, he donated the initial $26.9 million toward the Louvre's latest project, making him the single largest individual benefactor.
Other major contributors include the oil company Total and Lafarge, the world's largest cement maker, which both have interests in Saudi Arabia. The French state is supplying $31.8 million, while smaller amounts will come from Oman, Kuwait and Azerbaijan.
In the very heart of Europe, there arises acclaiming exhibitions of Islam and simultaneously hundreds of thousands moslims yell for beheading those who critize their worldview. Those multiculturalist, who call themselves tolerant and support diverisy, fail totally to see all those horrific, brutal, fanatic and violent sides of the world's most intolerant religion ever been. Obviously they just deny the undesirable thruth and insted have a belief that there will be a triumpanth of humanity due to multiculturalism even though there has never and nowhere been concrete instances to sustain utopistic dream.
Jamaikalaissyntyinen, mutta Britanniassa elävä professori Stuart Hall on kirjoittanut teoksen Identiteetti (1999), joka muun muassa käsittelee ihmisten kansallisena pitämää identiteettiä. Hänen vasemmistolaisasenteisessa kansallisvaltion ja yhtenäiskulttuurin kritiikissä on joitakin aivan onnistuneita huomioita, mutta näistä huomioista vedetyt johtopäätökset oli koettavissa varsin yksisilmäisiksi ja avoimen poliittisesti motivoituneiksi.
Kirja käsittelee identiteettiä monelta kannalta sukupuolen, sosiaaliluokan ja massakulttuurin luomien mallien kautta, mutta lyhyesti referoiden Hallin silmiinpistävin väite, joka herätti huomattavaa henkilökohtaista ärtymystä on hänen käsityksensä kansallisesta kulttuurista. Eli se, ettei kansallisvaltiolla ja kansallisvaltion symboleilla, eikä myöskään kansalliselle pohjalle luodulla identiteetillä ole merkitystä sen takia, että ne ovat jotain keinotekoista.
Myönnettäköön, että kansallinen identiteetillä ja käsityksellä jollakin alueella elävien ihmisten yhteenkuuluvuudesta on paljon samaa mytologisten sankaritarinoiden kanssa: molemmilla on enemmän tai vähemmän myyttinen alkuperä, selviytymistaistelu ja kasvu suuruuteen. Samoin kansoilla on tiettyjä symboleja joita kansan yhtenäisyyttä ajavat tahot haluavat pitää represtaationa itse kansasta. Suomalaisittain meillä on kansallismaisema, -laulu, -lippu, -eepos, -runoilija, -säveltäjä, -eläin, -urheilu, -ruoka ja niin edelleen. Hallin mukaan näillä ei ole oikeasti niiden nauttimaa arvoa, sillä useimmat näistä on luotu kansallisvaltion yhtenäisyyden tarpeisiin – näin on laita etenkin puhuttaessa kansallisista tunnuksista, eepoksista ja lauluista. Hallin näkemyksen mukaan siis aitoa, oikeaa kulttuuria on jokin sellainen, mikä on syntynyt spontaanisti – eivät tarkoitushakuiset kulttuurin tuotteet.
Tässä suhteessa olen kuitenkin täysin päinvastaista mieltä, sillä mielestäni kansallisen kulttuurin mahdollinen keinotekoisuus ei muuta miksikään sen arvoa. On kansanomaista kulttuuria joka on syntynyt spontaanisti ilman, että sillä on ollut nationalistisia päämääriä (esimerkiksi folklore, kansanmusiikki, sananparret, elämäntavat jne.) ja on kulttuuria jolla taas on nationalistisia päämääriä. Näitä ovat esimerkiksi viralliset kansallisjuhlat ja symbolit. Tämä ei kuitenkaan muuta miksikään jälkimmäisten arvoa, sillä vaikka aarniometsässä kasvanut puu on olemassa siellä luonnostaan, ilman ihmisen käden työtä ja Nokian puhelin taas on päinvastoin edellyttänyt ihmisen toimintaa ollakseen olemassa niin ei kumpikaan ole yhtään vähemmän olemassa olevia. Samoin ei myöskään kansallinen identiteetti ole yhtään vähemmän olemassa oleva kuin mikä tahansa muu identiteetti. Oikeastaan ei ole olemassakaan mitään luontaista ja sisäsyntyistä identiteettiä vaan ihmisen identiteetti rakentuu aina hänen arvojensa ja ympäristön vuorovaikutuksesta. Kansallinen identiteetti on olemassa koska on ihmisiä jotka tuntevat kansallista yhteenkuuluvuutta ja luovat symboleja tälle yhteenkuuluvuudelle. Nämä symbolit puolestaan vahvistavat yhteenkuuluvuuden tunnetta ja mahdollistavat toiminnan kansakuntana. Kun samalla alueella elävillä ihmisillä on yhteinen päämäärä, johon he voivat samaistua, niin vähenee kitka tämän alueen ihmisten sisäryhmien välillä. Tällainen ilmiö on havaittavissa etenkin kriisiaikoina, jolloin ihmisten kansallinen identiteetti aktivoituu ja sisäiset riidat kansan sisällä jäävät toissijaisiksi. Tästä esimerkkinä talvisota, jossa kansa yhtenäistyy yhteiseen selviytymistaisteluun. Tämä on nähtävissä luonnollisena selviytymisreaktiona ulkoista uhkaa vastaan.
Jos valtion sisällä elävä kansa ei tunne kuuluvansa yhteen ja valtion sisällä elää paljon toisistaan eroava sosiaalisia tai etnisiä ryhmiä, niin ei ole myöskään todennäköistä että tällainen joukko ihmisiä kykenee tehokkaasti toimimaan yhteisiksi koettavien päämäärien saavuttamiseen. Syy on yksinkertainen: voimakkaasti pirstaloituneessa yhteiskunnassa ei ole yhteisiä päämääriä joiden vuoksi toimia.
Kansallistunne on jatkumoa sille samalla joukkoidentiteetin tarpeelle, joka ilmeni ennen kansallisvaltioita kyläyhteisöjen yhteenkuuluvuuden muodossa. Tätä ennen oli heimoja, joilla niilläkin oli oma yhtenäiskulttuuri ja yhteiset tavoitteet. Vastakohtana tälle puolestaan voidaan pitää entisen Jugoslavian aluetta, jolla elää useita toisistaan voimakkaasti eroavia etnisiä ryhmiä ja näiden väliset ristiriitaisuudet ilmenivät hyvin traagisella tavalla 90-luvulla, kun siihen asti etnisten jännitteiden syntymisen estänyt Jugoslavian autotäärinen valta luhistui. Etnisiä konflikteja ilman voimapolitiikkaa voida välttää niin kauan, kun kahdella eri kulttuurilla on eri päämäärät, mutta yhteinen intressi johonkin maantieteelliseen alueeseen. Etnisyyden lisäksi konfliktin voi aiheuttaa myös toisistaan erottuvien sosiaalisten luokkien muodostuminen, joka voi myös aiheuttaa konflikteja ja sekasortoa.
Se, että samaistumme omiin kansallisiin periaatteisiin, muistamme niitä aikoja, jolloin kansamme on ollut vaarassa joutua toisen kansan alistamaksi, säilytämme ja pidämme yllä monien sukupolvien takaa periytyvää henkistä pääomaa, suojelemme maamme luontoa ja pyrimme toimillamme siihen, että myös meidän lapsenlapsemme voivat joulukuun kuudentena vetää siniristilipun salkoon symbolina kansallisesta suvereeniudesta, ei mielestäni ole turhaa tai edes keinotekosia vaikka sillä onkin selkeästi osoitettava päämäärä ja tarkoitus. Kansallisen ja kansanomaisen kulttuurin ei tarvitse olla ikuisesti muuttumattomana pysyvää ja stabiilia, sillä mikään kulttuuri ei sitä ole koskaan ollutkaan. Kuitenkin on toivottavaa, että kukin kulttuuri muuntuu tai säilyy sen omilla ehdoilla, eikä niin, että jokin taho julistaa sen turhaksi, keinotekoiseksi ja valmiina romutettavaksi.
Monikulttuurinen yhteiskunta todellinen ongelmavyyhti, minkä on havainnut varmastikin jokainen, joka on aiheeseen tutustunut tilastojen ja tutkimusten kautta. Sillä itse asiassa on hyvin vähän tekemistä naiiviin monikulttuurisen utopiamaailman kanssa jossa monikulttuurisuuden kannattajat elävät. He näkevät siinä etnomuusikoita, jännittäviä uusia ihmisiä, eksoottisia ruokaperinteitä ja kulttuurien välistä, hyväntahtoista vuorovaikutusta. Näihän se saattaa mennäkin jossain kulttuurikeskus Caisassa tai afrikkalaisen musiikin festivaaleilla, mutta ne järkyttävät ongelmat jotka asiaan liittyvät, eivät katoa miksikään ja paljastuvat aina, kun median ja suvaitsevaisuuspropagandan luomaa monikulttuurisuuden kiiltokuvamaista pintaa hiemaan raaputtaa. Sen alta nimittäin paljastuvat kaikki ne sosiaaliset, taloudelliset, uskonnolliset, demografiset, kulttuuriset ja yhteiskunnalliset ongelmat joihin vahvasti heterogeeninen yhteiskunta ajautuu. En ryhdy erittelemään näitä, sillä esimerkiksi Jussi Halla-aho ja muut vanhemmat kirjoittajat ovat niitä jo hyvin seikkaperäisesti käsitelleet. Tässä kirjoituksessa haluan mieluummin pureutua siihen, mikä näiden ongelmien pohjimmainen, sosiaalipsykologinen syy on.
Monikulttuurin kannattien ikuinen inhokki, yhtenäiskulttuuri on siinä mielessä varsin toimiva, että vaikka se mokuilijoiden mielestä vaikuttaakin tylsältä, yksipuoliselta ja jopa keinotekoiselta (kuten kansallisvaltion vastustajat haluavat kuvailla), niin on sen hyvänä puolena se, että kulttuuriset käsitykset moraalisista ja eettisistä asioista ovat varsin yhtenäisiä. Osalta monikulttuurin kannattajista puuttuu tässä suhteessa se relativistinen havainto, että ne asiat, joita pidetään vaikkapa täällä hyvinä tai pahoina, eivät ole mitään universaaleja totuuksia. Josne olisivat universaaleja totuuksia vaikkapa useimpien fysiikan lainalaisuuksien tapaan, olisi absoluuttisen oikea toiminta ja suhtautuminen asioihin saavuttavissa logiikan ja empirian avulla. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole vaan eettiset käsitykset ovat kulttuurisidonnaisia ja mitä homogeenisempi kulttuuri on, niin sitä yhtäläisempiä käsitykset oikeasta ja väärästä ovat ja lähes kaikki tämän kulttuurin piiriin kuuluvat henkilöt marginaalisia toisinajattelijoita lukuun ottamatta hyväksyvät ja sisäistävät tietyt perusarvot joille yhteiskunnan toiminta rakentuu. Meidän ei tarvitse nykyisessä suomalaisessa kulttuurissa väitellä periaatteelisella tasolla miesten ja naisten tasa-arvosta, demokratian oikeutuksesta, ihmisarvosta tai uskonnonvapaudesta vaan poliittiset debatit voidaan käyttää johonkin sekundaarisempaan.
Sen sijaan esimerkiksi islamilaisessa maailmassa hegemoninen käsitys edellä mainituista asioista on täysin erilainen ja sen kulttuuripiiriin kuuluvat ihmiset pitävät eurooppalaisia arvoja syntisinä, harhaoppisina ja pakanallisina – aivan kuten suurin osa eurooppalaisista pitää islamin arvoja brutaaleina, fundamentalistisina ja julmina. Kun islamilaisia siirtyy eurooppalaisen kulttuurin alueelle he joko joustavat omasta kulttuuristaan tai ryhtyvät kapinaan täkäläisiä arvokäsityksiä ja kulttuuria kohtaan. Siihen, kumpi näistä toteutuu riippuu ensinnäkin maahan muuttaneen ryhmittymän koosta. Mitä enemmän heitä on yhdellä alueella, sitä voimakkaampi on paine heidän alkuperäisen kulttuurin harjoittamiseen, sillä kulttuuri on ihmisten välistä vuorovaikutusta ja mitä enemmän he kohtaavat elämässään heidän alkuperäisen kulttuurinsa edustajia, niin sitä vähemmän syntyy halua assimilaatioon eurooppalaisen kulttuurin kanssa. Toisekseen se riippuu siitä, mitä vastaanottava kulttuuri heiltä vaati. Assimilaatiota ja sopeutumista ei tapahdu, jos maahanmuuttajilta ei sitä vaadita vaan myönnytään heidän kulttuurinsa erityisvaatimuksiin, mistä yhtenä räikeimmistä esimerkeistä Helsingin Jakomäen uimahallivuorot, joissa lauantai on pyhitetty yksinomaan musliminaisille. Vastaavia esimerkki on myös Britannia joissa poliisikoirille on velvoitettu kumitossut jalkaan vierailtaessa muslimikodissa. Koirahan on islamin eläinvihamielisessä maailmankuvassa saastainen eläin ja ilmeisesti poliisikoiran vierailu ilman tossuja voisi henkisesti saastuttaa kyseisen kodin. Onkin aiheellista kysyä loppuvatko islamin erityisvaatimukset vasta sitten kun jokainen eurrooppalainen nainen on pakoitettuu burkhaan ja maanosassa vallitsee islamilainen lainsäädäntö? Kukaan ei ole minulle kertonut, mihin asti suvaitsevaisuutta aietaan jatkaa. Miksi meidän edes tulee myöntyä erityisvaatimuksiin sellaisen kulttuurin taholta, joka ei itse pyri joustamaan juurikaan missään asiassa?
Koska tässä kirjoituksessa on tarkoitus käsitellä monikulttuurisuutta yleisesti, eikä vain islamia, vaikka se tosin on hyvä esimerkki äärimmäisyytensä ja ehdottomuutensa takia, niin voin ottaa tätä sivuten esille myös kolmannen seikan jolla on suuri vaikutus siihen, miten sopeutuminen tapahtuu. Tämä on maahanmuuttajien kulttuurinen joustavuus ja sopeutumiskyky. Tiedämme, että käytännössä kaikki japanilaiset, korealaiset ja vietnamilaiset maahamuuttajat ovat sopeutuneet varsin hyvin länsimaiseen yhteiskuntaan. He eivät erotu tilastojen valossa juurikaan natiiveista, eikä heitä kohtaan myöskään kohdistu juurikaan rasistisina pidettyjä ilmiöitä. Sen sijaan somalit ovat joka suhteessa äärimmäisen ongelmallinen ryhmä vastaanottavalle maalle, sillä esimerkiksi Suomen 10 000 somalista yli 90% on työelämän ulkopuolella, he syyllistyvät seksuaali- ja väkivaltarikoksiin kymmeniä kertoja useammin kuin suomalaiset ja lisäksi he ovat myös kaikkein nopeiten lisääntyvä ryhmä niin maahanmuuton kuin syntyyvyden kautta.
Tähän monikulttuurisuuden puolustajat yleensä esittävät kahta eri argumenttia siitä, kuinka tämä ilmiö selitetään heidän kannaltaan parhain päin. Joko se, että suomalaisten rasismi aiheuttaa työttömyyden ja rikollisuuden tai se, että he ovat väkivaltaisista oloista ja näin ollen kykenemättömiä toimimaan osana länsimaista yhteiskuntaa. Ensimmäinen väite on kumottavissa jo edellisen kappaleen esimerkillä. Väitetty rasismi maahamuttajia kohtaan ei ole estänyt itäaasialaisia työllistymästä, vaikka loogisesti voisi ajatella, että jos rasismi johtuu siitä, että henkilö on eri rotua, kuten virallinen totuus esittää, niin aasialaisiin pitäisi kohdistua aivan samanlaisia ennakkoluuloja ja antipatioita kuin somalejakin kohtaan. Jälkimmäinen vaihtoehto sen sijaan lienee lähempänä totuutta, mutta ei kuitenkaan niin yksinkertaisena kuin mitä halutaan ajatella, sillä henkilön väkivaltaisuus ja hänen lähtömaansa väkivaltaisuus ovat sidoksissa toisiinsa. Myönnetäköön, että somalit ovat keskimääräistä väkivaltaisempia johtuen siitä, että he tulevat väkivaltaisesta oloista, mutta on myös niin, että itse Somalia on väkivaltainen maa yksinomaan sen takia, että siellä asuu väkivaltaisia ihmisiä. Siirtämällä nämä ihmiset Somaliasta Eurooppaan, siirretään myös väkivalta Somaliasta Eurooppaan. Heistä ei tule eurooppalaisia ja eurooppalaisesti ajattelevia ihmisiä sillä hetkellä kun he astuvat maanosamme kamaralle, vaan heimojen väliset konfliktit jatkuvat uudessa kotimaassa samalla tavalla kuin ennenkin.
Nämä somalit eivät välttämättä pidä omaa toimintaansa mitenkään erioisen väkivaltaisena vaan sisällisosdat, tappelut, raiskaukset, naapuriheimon murhaaminen on heikäläisittäin normaalia meininkiä. Normaalilla meinigillä taas tarkoitan sitä, että kyseisenlaiset ilmiöt eivät ole heidän kotimaassaan mitään kansaa järkyttäviä tragedioita vaan varsin yleinen ilmiö. Uskon, että pelkän kulttuurin lisäksi myös heidän geneettisesti peritty temperamenttinsa on syynä siihen, miksi somalit ovat väestönä epäonnistuneet kaikkialla minne he ovat länsimaailmassa menneetkin. Kun kulttuurin perusarvot ovat ristiriidassa toisen kulttuurin perusarvojen kanssa, syntyy väistämätää ongelmia näiden kahden kulttuurin asuttaessa samaa aluetta. Voidaan haaveilla kulttuurienvälisestä dialogista, mutta jos toisella puolen on valtava joukko henkilöitä jotka argumentoivat mieluummin teräaseille, tulee dialogista monologiaa.
Ranska ryhtyi sensuroimaan internetistä terroristisina, rasistisina ja lapsipornografisina pitämiään sivustoja. En tiedä onko kyseessä avoin (viranomaiset ilmoittavat mitä sivuja on sensuroitu ja miksi) vai pimeä sensuuri (tavan kansalainen ei tiedä mitä on sensuroitu, miksi ja kenen toimesta), mutta epäilen kyseessä olevan jälkimmäisen Suomen lapsipornografiafiaskon tapaan. Britanniassa taas jo alakouluikäiset saattavat joutua koulussa ongelmiin, jos he eivät pidä voimakkaasti maustetuista eksoottisista ruoista tai puhuvat toisista etnisistä ryhmistä termillä "nuo".
Monikulttuurinen ajaminen vaati sananvapauden rajoittamista, sillä monikulttuurisuusideologia ei perustu empiirisesti todettaville tosiasioille tai järkiperäisille argumenteille, vaan lähes uskonnolliselle tunteilulle, jossa elätetään kuvitelmaa monikulttuurisesta yhteiskunnassa, jossa kaikilla on kivaa keskenään ja tätä onnen hegemoniaa ovat tuhoamassa ainoastaan kaltaiseni "pahat rasistit", jotka ottavat puheiksi vääriä asioita. Näitä vääriä asioita ovat tietyiltä alueilta tulevien henkilöiden yliedustus seksuaali- ja väkivaltarikoksissa, sekä työttömyystilastoissa.*
Missään Eurooppalaisessa maassa ei ole onnistunut Somaliasta ja arabivaltioista tulevan väestön integrointi siinä määrin, että he menisivät töihin, eivätkä tehtailisi kantaväestöä enempää rikoksia. Tämän asian sanominen on kuitenkin käytännössä kiellettyä monikultturistien hallitsemassa valtiossa. Aivan samoin kuin on kiellettyä koota samalle sivustolle viranomaistahoilta saatavaa informaatiota ja lähdeviitteineen tehdä väite, että yhteiskunta koostuu ihmisistä ja jos yhteiskuntaa asuttavat ihmiset ovat väkivaltaisia, nepotistisia ja autotäärisiä niin myös heidän yhteiskuntasakin on silloin väkivaltainen, nepotistinen ja autoritäärinen.
Monikulttuurin kannattajat selittävät arabien ja somalien epäonnistumisen jokaisessa länsimaisessa yhteiskunnassa kantaväestön rasismilla (tämähän ei tosin mitenkään selitä sitä, miksi aasialaiset maahanmuuttajat työllistyvät varsin hyvin), joka ilmenee tämänkin nettikirjoituksen lisäksi muun muassa makeisten käärepapereissa. Ilmeisesti Neekerinsuukko kioskissa on kulttuuririkastajalle niin suuri järkytys ja pahanolon aiheuttaja, että on suoranainen pakko pahoinpidellä ja ryöstää joku tuntematon suomalainen. Jos Rutja ja muut rasistit, sekä tietysti vääränmalliset karkkipaperit saataisiiin poistettua, niin mikään ei ilmeisesti estäisi täydellisen multikulttiparatiisin toteutumista. Tämä olisi koomista ellei olisi niin surullista.
Kannatan täydellistä sananvapautta (poislukien ihmisten yksityisasiat), sillä mikään informaatio ei voi olla vahingollista sinänsä - saati, että olisi jonkin "ylemmän" tahon asia päättää, mikä on sopivaa tietoa ihmisille ja mikä ei. Riippuu täysin ihmisestä miten hän suhtautuu informaatioon ja kuinka tekee johtopäätöksensä tältä pohjalta. Henkilöllä, jonka maailmankuva perustuu järkiperäisille argumenteille ideologian tai uskomuksen sijaan, ei ole mitään syytä rajoittaa sananvapautta, sillä hän pystyy argumentoimaan järkevästi oman kantansa puolesta. Monikulttuurin kannattajilla on hyvin vähän kylmiin tosiasioihin perustuvia argumentteja, siksi "rasistit" ovat hänelle uhka, jotka tulisi vaientaa. Aivan kuten uuden ajan alussa tieteen läpimurrot olivat uhka kirkon hegemonialle, ovat nyt tilastot, tutkimukset ja ihmisten arkielämän kokemukset uhka monikulttuuri-ideologialle.
Jos sensuuri olisi ihminen, hän olisi sellainen joka ei halua julkisuutta, sillä Sensuuri tietää ihmisten vihaavan häntä jos hän näyttäytyy heille. Sensuurilla ei ole nimeä, kosvoja, väriä, hajua. Hän salaa hävittää kaikki tahrat utopististen pilvilinnojen portailta, seiniltä ja ikkunista. Hän peittää kaikki seinien lohkeamat verhoilla ja estää ihmisiä menemästä vääriin paikkoihin näkemään vääriä asioita. Sensuuri estää ihmisiä näkemästä todellisuutta sellaisena kuin se on, estää ihmisiä kommunikoimasta keskenään ja näin uhkaamasta valtaapitävien valtapaikkaa ja virallista totuutta.
lauantaina, heinäkuuta 19, 2008
Monikulttuurin ongelmia, osa 1: Luokkayhteiskunta
Muistaako joku vielä Naantalilaisen natsihörhö Pekka Siitoinin haastattelun ohjelmassa Kolmas pyörä? (YouTubesta löytyy, jos ei ole vielä nähnyt). Yksi hänen legendaarisimpia lausahduksiaan ohjelmassa oli "Laitetaan kaikki pakolaisneekerit Lappiin lumitöihin. Joulupukkikin tarvitsee mustia tonttuja - se on tasa-arvoa se."
Niinkin mielettömältä kuin se alkuksi tuntuukin, niin nimenomaan tuollainen ajattelumalli on hyvin lähellä sitä, jota monet "monikulttuurisuuden" kannattajat nykyisin ajavat: hankitaan maahanmuuttajia tekemään työ, joka ei palkkauksensa takia kelpaa natiiveille. Näin korjataan mukamas jokin työvoimapula.
Ainoat alat, joilla on oikeasti työvoimapulaa ovat alipalkattuja töitä, joihin halutaan ulkomaalaisia, sillä suomalaiset eivät tätä työtä tee siihen hintaan. Heiltä kuitenkin unohtuu se, että tällainen työvoimapula korjaa markkinataloudessa itse itsensä ja kun kysyntää työntekijöistä on, niin heille tarjotaan myöskin enemmän palkkaa. Tässä ollaan nyt menossa perse edellä puuhun ja korjataan tilanne juuri sillä tavalla, millä sitä ei pitäisi korjata, eli tuomalla ulkomailta halpatyövoimaa. herää kysymys, että mihin tämä hyväuskoisten hölmöily sitten lopulta johtaa?
Luultavasti siihen, että näiden 'paskaduunien' palkkaus ei koskaan parane, koska aina löytyy joku kolmannen maailman "huippuosaaja" tekemään kyisen työn suomalaista halvemmalla. Pitemmän päälle tämä johtaa uuteen luokkayhteiskuntaan ja tähän vielä luokkien jo sinänsä synnyttämän jännitteen etninen ulottuvuus.
Yhdysvallat on mielenkiintoinen valtio siinä mielessä, että se on maailman ehkä maailman vanhin nykydiskurssin mielessä monikulttuurinen valtio; silti eri etniset ryhmät eivät ole integroituneet ja kuten ruotsalainen sosiaaliantropologi T. H. Eriksen sanoo, on hölmöä puhua maasta kansojen sulatusuunina - se on ennemminkin kansojen mosaiikki. Yhdysvalloissa etnisyys ja luokka ovat tiiviisti sidoksissa toisiinsa juurikin edellä kuvaamallani tavalla valkoisten muodostaessa pääosan ylemmästä keskiluokasta yhdessä aasialaisten kanssa, kun taas afrot, meksikaanit ja latinot muodostavat valtaosan yhteiskunnan alimmista luokista. Koska luokkaerot ovat tutkitusti periytyviä (huolimatta siitä, että kaikilla olisikin mahdollisuus korkeampaan koulutukseen), syntyy uudenlainen luokkayhteiskunta, jossa etnisyys on osittain merkkinä omasta luokasta. Tämä aiheuttaa sekä normaalia luokkajännitettä, että etnistä jännitettä eri ryhmien välille.
Eriksenin mukaan ei olekaan olemassa yhteistä "amerikkalaista identiteettiä" vaan olemassa afroamerikkalainen, latinoamerikkalainen ja valkoamerikkalainen identiteetti ja nämä rakentuvat nimenomaan sen varaan, että tehdään ero suhteessa toiseen viiteryhmään.
Samanlainen mekaniikka näkyy myös Eurooppassa, jossa islminuskoisten identiteetti rakentuu sen mukaan mitä he näkevät ympärillään. Koska Eurooppalainen valtakulttuuri on ristiriidassa Islamin opin ja kulttuurin kanssa, syntyy vastareaktiona islamilaista radikalismia ja vaatimuksia halal-teurastusten sallimisesta tai sharia-lain käyttöönotosta islamilaisilla alueilla, joista viimeksi mainittua muuten kannattaa 40% Britannian muslimeista.
Tässä taasen näen lähinnä kaksi pääsuuntaa, joita pitkin kehitys voi kulkea. Joko suostuminen islamin erityisvaatimuksiin ja dhimmiytyminen (Britannian ja Ruotsin tapaan) tai kansalaisten vastareaktiona radikaalien vastaliikkeiden nousu (Norjan kansallismielinen Edistyspuolue on saavuttamassa suurimman puolueen aseman seuraavissa vaaleissa).
Ensin mainittu johtaa hyvin pitkälle nykyisen USA:n kaltaiseen väestörakenteeseen, jossa sosiaalisten luokkien pohjalla ovat kouluttamattomat, mutta uskonnollisesti radikaalit muslimit, jotka eivät kaihda keinoja toteuttaessaan omaa maailmankatsomustaan. Tästä on runsaasti esimerkkejä niissä Euroopan maissa, joissa "kulttuuririkastuminen" on edennyt Suomea pidemmälle.
Siksi olen varsin jyrkästi sitä mieltä, ettei Suomea pidä "monikultturistaa". Yhtenäiskulttuuri on elinehto kansallisvaltiolle ja monikulttuurisuus suistaa maan ensin lähes feodalistiseen luokkayhteiskuntaan ennen pitkää joko Jugoslavian kaltaiseen sisällissotaan tai islamisoitumiseen. _____________________________________________________ P.S. Sain palautetta kirjoituksesta ja Nordfolk-foorumilla keskustelija "Ikki" toi esille seuraavanlaisen huomautuksen: "Olisi voinut lisätä siihen että halpatyövoima ei ole halpaa, koska maahanmuuttaja maksaa yhteiskunnalle 80.000 euroa (MOT) vuodessa, per henkilö. Ainoa kysymys on, näkyykö kaikki kulut sosiaalimenoina/tulkkauksina ja mamujen erityistukina jne+palkkana, vaiko palkkamenoina. Puhumattakaan siitä että tarvitaan 9 henkilöä kortistoon, noita voimakkaasti päivettyneitä maahanmuuttajia, ennenkuin se kymmenes tekee työtä."
Maailma ympärillä muuttuu nykyisin niin kovaa vauhtia, että heikompaa tahtoo hirvittää. Se, mikä tänään on päivän muotia on huomenna jo esihistoriaa. Nykyajan ihmisen pitää olla itsenäinen ja pitää huoli omasta elämästään. Tänään luulemme itse rakentavamme omaa identiteettiämme kokeilemalla uusia filosofioita ja elämäntapoja ja samalla monet kansalliset perinteet näyttävät pikkuhiljaa hiipuvan ja antavan sijaa sykäyksittäisille globaaleille ilmiöille ja muotivirtauksille. Uskomme maailman kehittyvän jatkuvasti parempaan suuntaan, kun lääketiede lannistaa sairauksia, tekniikka mahdollistaa kokonaisia uusia tapoja elää ja vaanivat ympäristökatastrofitkin uskotaan voitavan lannistaa, kunhan ympäristöystävällisemmät energiantuotantotavat tulevat käyttöön. Monet elävät tämän rajattoman optimismin ja tulevaisuudenuskon hallunisoimana, mutta näin ajattelevat ihmiset ovat kuitenkin minun silmissäni teuraskarjaa kulkemassa lastauslavaa pitkin karja-autoon.
Ensinnäkin väite, että ihmiset olisivat niin sanotun edistyksen ansiosta nykyisin onnellisempia kuin ennen ei pidä paikkaansa - ei ainakaan silloin, kun katsomme tilastoja itsemurhista, rikoksista, avioeroista, alkoholi- ja mielenterveysongelmista tai vaikkapa lasten huostaanotoista. Myös suomalaisten fyysinen kunto on romahtanut järkyttävällä tavalla viimeisen 50 vuoden aikana ja samassa ajassa olemme myös ehtineet muuttaa suurimman osan isänmaamme kasvoista soineen ja aarnimetsineen tympeiksi puupelloksi. 2000-luvun suomalainen elää keskimäärin 3 huoneen ja keittiön kerrostaloasunnossa, eikä välttämättä tunne edes naapureitaan ja kokonaiset suvutkin asuvat hajanaisina ympäri maata, kun ihmiset muuttavat paikkakunnilta toisille työn perässä. Yhteiskunta pyrkii kouluttamaan ihmiset mahdollisimman nopeasti nostamaan tuottamalla ja kuluttamalla bruttokansantuotetta ja tämän jälkeen on edessä dumppaaminen vanhainkotiin, joissa hoitajapulan takia saattaa vanhukselta puuttua lähes täysin kaikki sosiaaliset kontaktit tai jopa mahdollisuus päästä liikkumaan pois sängystään. Nuorison tilanne ei näytä juuri paremmalta, kun uusi polvi omaksuu täydellä tohinalla rappiollisia elämäntapoja ja -asenteita. Suomalainen nuori ei ole koskaan aiemmin liikkunut niin vähän kuin nykyään ja sillä on enemmän mielenterveydellisiä ja sosiaalisia ongelmia kuin koskaan aimmin. Pojat rämistelevät kaupunkien katuja käryävillä mopoillaan ja tytöt heiluttavat takapuoliaan primitiivisen diskojytkeen ja räpin tahdissa, eikä mitään yllättävää ole myöskään tavata 12-15-vuotiaita lapsia räkäkännissä haahuilemassa kapunkien kaduilla. Voimmekin vain kuvitella millainen maailma on tulossa, kun uusi sukupolvi vain toistaa edellisen virheitä entistä hurjemmissa mittasuhteissa.
Lääketiteen kehitys on kieltämättä ollut nopeaa ja varmasti pelastanut useita ihmishenkiä, mutta tiedämmekö, mihin se lopulta johtaa? Jo nyt ihmisten immuniteetti heikentyy länsimaisissa valtioissa, kun jokaiseen vaivaan nuhasta päänsärkyyn työnnetään pilleriä naamaan. Toisaalta luonto kehittää bakteereista ja viruksista koko ajan uusia muotoja, jotka ovat entistä vaarallisempia ihmisille - esimerkkejä ei tarvitse hakea taannoin otsikoissa olleita sairaalabakteereita kauempaa. Yhtenä harvoista hyvistä asioista, joita lääketieteen kehityksessä näen, ovat uudet ja tehokkaammat tavat säädellä syntyvyyttä, sillä liikakansoitus on yksi maailman suurimmista ongelmista tällä hetkellä, ja jos ihminen ei tätä tilannetta itse korjaa niin luonto tekee sen. Ensimmäinen on tosin sekä ihmisen, että ympäristön kannalta huomattavasti mukavempi vaihtoehto.
Teknikaan ympäristöystävllisyyteen tähtäävästä kehityksestä voi olla monta mieltä. Kieltämättä on parempi sellainen auto, jossa on katalysaattori ja sellainen tehdas, jossa on suodatin, kuin sellainen missä ei ole. Tämä ei kuitenkaan poista tekniikan perimmäistä ongelmaa, eli sitä, että se on monessa suhteessa vain korvannu sen työn, minkä ennen teki ihminen. Vaikka kätemme ovat verrattoman hyviä vaikkapa soutamiseen, niin emme niitä siihen käytä vaan nyvimme veneen perässä olevan kaksitahtiprutkun päälle savuamaan. Muutaman kilometrin työmatkan kuljemme autoilla, vaikka esimerkiksi taajamssa polkupyörä on vaivattomampi, halvempi, saasteettomampi ja monesti myös nopeampi tapa liikkua. Tuskastuttavan monet muutoin terveet ihmiset kuitenkin hylkäävät lihastensa tarjoaman voiman ja antavat niiden rapistua ajaessaan pikkumatkoja moottorien avuilla kuin mitkäkin liikuntarajoittaiset! Päästöjen väheneminenkin kehittyvän tekniikan myötä on ainakin tähän asti ollut turhaa puhetta, sillä läntisissä teollisuusmaissa hiidioksidipäästöt ovat vain kasvaneet kaksi prosenttia vuosina 2000-2004.
Toisaalta on nykyaikana tiettyjä asioita, joiden suhteen asiat ovat oikeasti paremmin kuin ennen - jopa tälläisen nykyaikaan hyvin kriittisesti suhtautuvan mielestä. Vai onko sittenkään? Vaikka kristillisen kirkon vallan murtuminen, uskonnonvapaus, koululaitoksen vakiintuminen, yleinen lukutaito, viestintämahdollisuuksien kehittyminen ja naisten aseman parantuminen ovat mielestäni olleet muutamia parhaista saavutuksista viime vuosisadoilla, niin ei niistä ole kuitenkaan lopulta paljoakaan iloa: Kristinuskon on pääosin korvannut henkinen tyhjiö, jota pyritään täyttämään tuhoisilla elämäntavoilla tai omaksuen alkuperäiseen kulttuurinsa sidoksissa olevia uskontoja, filosofioita ja elämäntapoja ei-eurooppalaisista kulttuureista. Naisten aseman parantuminenkin on vaihtunut entistä surkeampaan ääripäähän, jossa miestä ja naista pyritään asettamaan henkisiltä ja ruumillista kyvyiltään samaan muottiin. Mies ei saisi olla miehekäs ja nainen naisellinen, vaan kaikkien pitäsi olla seksuaalisesti tasapainoisia. Feministinaiset omaksuvat miesten huonoja puolia ja halveksuvat naisia, jotka haluavat säilyttää naiseutensa. Samaten myös miehistä on jatkuvasti tulossa entistä surkeampia tohvelisankareita, jonka henkisen ja fyysisen vapauden kaipuun takia esimerkiksi armeijan tai edes siviilipalveluksen suorittaminen on ylivoimainen tehtävä. Onneksi tämä edellinen esimerkki koskee ainoastaan muutamaa prosenttia väestöstä, mutta muutoin on yleinen kehityskulku liiankin ilmeinen.
Sama omituinen tasapäistäminen näkyy myös siinä, kuinka pyritään tietentahtoen luomaan niin sanottua monikulttuurista yhteiskuntaa (vaikkakin tässä tapauksessa kyse on itseasiassa monietnisyydestä). Tosiasiassa tämäkin utopia, jossa eri kulttuurit eläisivät onnellisina rinta rinnan on puhdasta harhaa - tämän voimme itse todeta katsomalla Pariisin tai Malmön kulttuurisesti rikkaita alueita. Haluan säilyttää maailman jossa eri maanosissa ja eri kansoilla on oma uniikki kulttuurinsa, sen sijaan että ottaisin poliitikojemme tyrkyttämän monikulttuuriutopian, joka johtaa vain ja ainoastaan suureen määrän nopeasti muuntuvia alakulttuureja, särkyneeseen yhteisöllisyyden tunteseen, etnisiin jengitaisteluihin, gettoutumiseen ja ääriryhmien kannatuksen kasvuun. Sellaisesta yhteiskunnasta puuttuvat yhteiset pelisäännöt ja yhteiset käsitykset siitä, mikä on oikeaa ja mikä väärää - esimerkin voi ottaa vertailemalla nykyeurooppalaista arvomaailmaa islamilaiseen. Sanokoon Hämeen-Anttila & co. mitä tahansa, niin väitän kuitenkin, että islam sharian lakeineen ja häpeämurhineen on taantumuksellinen ja väkivaltainen uskonto joka ei hyväksy kritiikkiä tai muita ajattelutapoja. Hyvääkin monikulttuurisuutta on ollut, kun esimerkiksi Karl Fazer tai Nikolai Sinebrychoff perustivat Suomeen kannattavia yrityksiä, mutta nykyinen pyrkimys, jossa haalitaan täysin meille vieraista kulttuureista maahanmuuttajia halpatyövoiman toivossa ja katukuvaan ilahduttamaan ihmisiä, jotka haluavat tuntea olonsa tällä tavoin suvaitsevaiseksi, on viimeisen päälle turmiollista kehitystä.
Näyttääkin pahasti siltä, että Eurooppa - ja Suomi siinä samassa - ovat kurjistumassa omituiseksi kulttuuriseksi mutantiksi, joka tuhoaa esi-isien perinteet sekä heiltä perityn maan nopeiden voittojen ja yksinkertaisten tyydytysten takia. Mitä iloa meille on korkeasta lukutaidosta, jos käytämme sitä vain amerikkalaisen roskaviihteen ymmärtämiseen? Entä mitä iloa on korkeasta bruttokansantuotteesta, jos se on saavutettu muuttamalla luonto teollisuuden raaka-aineviljelmäksi? Ja tästäkin kasvaneesta varallisuudesta käytämme suurimman osan hyödyttömiin, typeriin, turhiin tai jopa täysin vanhingollisiin asioihin. Myymme kauniit metsämme mainospaperiksi, joilla hankimme tupakkaa, viihdesarjoja ja bensaa autoon, jotta voimme ajella sen 5km pituisen työmatkan, jottein meidän tarvitsisi rasittaa surkastuneita jalkalihaksiamme. Entistä hullunpaa on se, että esimerkiksi Ruotsissa kulutetaan 30 miljardia veronmaksajien kruunuja (3,25 miljardia euroa) elättämään ihmisiä, joista suuri osa on julistanut pyhää sotaa koko eurooppalaista sivilisaatiota kohtaan ja jos ei ole tätä tähnyt niin elää vain täysin hyödyttömänä ja työttömänä. Näen selvästi mitä kulttuurillemme on tapahtumassa ja esimerkiksi muslimit ovat sanoneet hyvin selvästi mitä he sille haluavat tehdä (katso linkit alhaalla), mutta Eurooppa ei kuule eikä halua ymmärtää tosiasioita - se elää naiivissa tulevaisuudenuskossaan viimeisiin kuolinkorahteluihinsa asti.
Mitä sitten voi tehdä? Näyttää epätodennäköiseltä, että Euroopan kehityksen kurssia ymmärretään muuttaa ennen syöksykierteeseen joutumista. Vaikka distributismin, ekologisen ajattelun ja uusnationalismin kaltaisia, mielestäni hyvin terveitä suuntauksia on synytynyt, jäävät ne kuitenkin monesti kulutushysteeristen massojen, valikoivan tiedotuksen ja suoranaisen typeryyden pimentoon. Ehkä enintä mitä voimme tehdä on se, että emme itse ainakaan ole kampeamassa sivilisaatiotamme, maatamme ja kulttuuriamme tuohon lohduttomaan kuiluun, joka häämöttää edessämme.
Jälleen kerran tuli nähtyä kadulla omasta mielestään varmaan hyvinkin isänmaallinen tyyppi. Oli karvaton päälaki, Niken tuulitakki ja suussa paloi tupakannatsa. Tämä nojaili japanilaiseen autoon ja soitatti stereoilla epämääräistä amisteknoa. Niinpä niin - oikeasti kansallishenkistä alkoi siinä vaiheessa jo kuvottamaan enemmän kuin kannabishöyryisissä reggaebileissä konsanaan.
Nämä karvanoppasuomalaiset tuskin ymmärtävät mitään vaikkapa kalevalaisen runolaulannan tai edes Sibeliuksen päälle. Nationalistiset ihanteet, joita Suomessa Lönnrot, Sibelius, Gallen-Kallela, Edelfeldt ja äärimmillään jopa Eugen Schauman totettivat 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa, näyttävät kuivuneen 1940-luvun jälkeen ahdasmieliseksi nurkkapatriotismiksi, jolla ei ole mitään tekemistä alkuperäisen Hegeliläisten ajatusten kanssa. Jos kerran tunnet olevasi kansallishenkinen suomalainen, niin on sinulla suoranainen valvollisuuskin tutustua oman maasi kulttuuriin.
Omista kokemuksista olen huomannut, että esimerkiksi yliopistoja ovat vallaneet monikulttuuriuskovaiset vasemman puolen kannattajat ja todellinen pro patria -henki loistaa poissaolollaan yhteiskunnassamme. Tälle asialle ei todellakaan ole tehnyt hyvää skiniliikkeiden toiminta maassamme 1990-luvulla, vaan se oli jälleen kerran yksi elinkelvoton äpärä, joka oli vain puettu Suomen lipun sisään. Liikehän sai alkunsakin Englannissa jamaikalaisten maahanmuuttajien toiminnasta, mutta vanhetessaan ja levitessään Itä- ja Pohjois-Eurooppaan otti vaikutteita kansallissosialistisesta Saksasta ja sen ideologioista. Liikkeen kannattajilla on ympäri maailmaa samankaltainen vaatetus ja samankaltaiset ideologiat, joten ihmetyttääkin, että mitä ihmeen tekemistä sillä on suomalaisuuden kanssa? Jos ette tosissanne arvosta Suomen symboleja, niin pitääkä silloin näpinne erossa niistä!
Myöskään monikansallisten yhtiöiden tukeminen ei ole kovin kansallishenkistä toimintaa. Ostamalla Niken, Coca-Colan, McDonald'sin tai muiden vastaavien yhtiöiden tuotteita edesautat maamme kultuurista köyhtymistä ja globaalin, hengettömän ja sisällöttömän roskakulttuurin valumista yhä syvemmälle suomalaisuuteen. Suomalaisten tuotteiden ostaminen ulkomaalaisten, ehkä halvempien vaihtoehtojen sijaan on paitsi hyvä suomalaisten tuottajien kannalta, niin myös paljon ekologisempaa pienempien kuljetus- ja säilytyskustannuksien vuoksi. Se, että käytämme joitakin markkoja[sic] enemmän kotimaiseen tuotteeseen ei yleensä ole iso sijoitus, mutta periaatteen tasolla merkittävää. Pahinta kunnioittamattomuuttahan kotimaisia tuotteita kohtaan on piratismin kaltainen varastaminen, jolloin tuotteen ostavan henkilön rahat menevät tekijän sijaan venäläisten pussihousujen takataskuun. Kenenkään ei pitäisi syylistyä tällaiseneen typeryyteen ja välinpitämättömyyteen - ei ainakaan yhdenkään kansallismieliseksi itsensä mieltävän!
Kaikenkaikkiaan tilanne suomalaisen kulttuurin kannalta näyttää uhkaavalta - muttei kuitenkaan toivottomalta. Meidän täytyy jättää ja unohtaa alemmuudentunne omasta kulttuuristamme ja kansallisuudestamme, sillä suurin uhka identiteetillemme ei ehkä olekaan muiden kansojen edustajat maassamme, vaan suomalaisten oma välinpitämättömyys juuriaan kohtaan. Olkaa ylpeitä esi-isistänne ja jatkakaa heidän perintöään!
Paljonhan puhutaan nykyään kaikenlaisen suvaitsevaisuuden ja moniarvoisuuden puolesta. Julistetaan olevansa "suvaitsemattomia suvaitsemattomia kohtaan" ja kaikki maahanmuuttajakriittisyys pyritään vaientamaan lyömällä rasistikorttia naamalle.
Mielenkiintoisia huomioita näistä omaa suvaitsevaisuuttaan korostavista ihmisistä voi tehdä monessakin mielessä. Ensinnäkin puhutaan siitä, kuinka kaikki ovat erilaisia, mutta kuitenkin samanarvoisia, mutta seuraavaan hengenvetoon ollaan kieltämässä kaikki erovaisuudet eri ihmispopulaatioiden välillä - varsinkin jos niillä eroilla on jotain tekemistä henkisen kyvykkyyden kanssa. Tuntuisi kuitenkin omituiselta, jos vuosituhansia eri osissa maailmaa ja tyystin erilaisilla alueilla asuneilla ihmisillä olisi täysin samanlaiset kyvyt kaikissa oloissa, eikä mitään evolutionista kehitystä olisi sen jälkeen tapahtunut, kun nykyihmisen ja neanderthalin ihmisen populaatiot haarautuivat näitä edeltäneestä kehitysasteesta. Tällaisen kysymyksen esittäminenkin jo saa monikulttuuritädin otsasuonet punoittamaan kuin Hitlerillä synagogassa ikään ja on enää turha edes yrittää puhua mitään omien ajatustensa puolesta, sillä monikulttuuritäti on jo sinut mielessään ingnoranu fasistiksi, rasistiksi ja suvaitsemattomaksi juntiksi. Siitäkin huolimatta, ettei tässä vaiheessa ole vielä sanottu mitään minkään rodun paremmuudesta tai huonommuudesta - ainoastaan esitetty kysymys: Onko olemassa merkittäviä eroja eri ihmispopulaatioiden välillä?
Minun mielestäni eroja on. Sekä kulttuurisia, että geneettisiä. Geneettisiä eroja ovat mm. fyysiset sopeutumiset erilaisiin luonnonoloihin; vaalea iho tuottaa auringonvalosta enemmän d-vitamiinia tummempaan pigmenttiin verrattuna, joka puolestaan on paremmin sopeutunut ekvaattoria lähempänä oleviin kuumempiin ja auringonpaisteisenpiin olosuhteisiin, joissa vaaleampi iho auttamatta palaa. Samaten on myös populaatioissa keskiarvon mukaisia teknillisälyllisiä eroja, sillä pohjoisempien kansojen on täytynyt ponnistella enemmän selviytyäkseen ankarasta talvesta. En väitä, että muut olisivat mitenkään auttamattomasti tyhmiä, sillä kyllähän äärimmäisen älykkäitä yksilöitä (ja äärimmäisen typeriä yksilöitä) esintyy kaikissa kansoissa perimästä riippumatta. Kulttuuriset erot ovat huomattavasti geneettisiä merkittävämpiä, kun on kyse siitä, kuinka erilaiset populaatiot sopetuvat minnekin. Esimerkiksi Brasiliassa ja Yhdysvalloissa on hyviä esimerkkejä siitä, kuinka monikulttuurinen yhteiskunta ei kertakaikkiaan toimi hyvin, vaan aina syntyy etnistä jengiytymistä ja väkivaltaisuuksia. Pidemmän päälle tämä johtaa joko a) mosaiikkimaiseen yhteiskuntaan, jossa on paljon keskenään nahistelevia, eri kulttuureista peräisin olevia ihmisjoukkoja (Balkanin alue) tai b) sekavaksi mössöksi yhtenäiskulttuuria, jossa ei ole erotettavia juuria tai kansallisia ominaispiirteitä, vaan kaikki on tasapaksua ja harmaata monokulttuuria. (Monet entiset siirtomaavaltiot).
Monikulttuuriutopioita elättelevät hössöttäjät eivät ole pelkästään uhka kansalliselle identiteetille, vaan myös niille maahanmuuttajille, jotka muutoin sulautuisivat ajan kanssa natiiviväestöön. Sanonta "maassa maan tavalla" kuitenkin kaikuu joillekin kuuroille korville, kun maahanmuuttajaan suhtaudutaan kuin pieneen lapseen, jonka tekosia ymmärretään ja ihaillaan mielettömyyksiin asti. Maahanmuuttajan tekemiä rikoksia pyritään selittelemään lähtömaan vaikeilla oloilla - tai jopa suomalaisten suhtautumisena heihin, sen sijaan, että yksilö itse olisi asiasta vastuussa. Tätä vielä kehdataan kutsua suvaitsevaisuudeksi, vaikka mielestäni se on halventavaa suhtautumista toista kulttuuria kohtaan. ("Täytyyhän puukottajaa ymmärtää kun hän on niin huonoista oloista")
"Suvaitsevaisuuden" kaltaisista sanoista näyttääkin tulleen keppihevosia joillekin ihmisille, jotka koittavat verhota oman ylemmyydentuntonsa tällaisiin termeihin. Siinä missä 70 vuotta sitten vaaleaihoista ja sinisilmäistä arjalaista pidettiin muita ylempänä, niin pidetään sellaisena nyt kaiken suvaitsevaa monikulttuuriuskovaista. Yhtä lyhytkatseista ja yhtä epäobjektiivista hölmöilyä kumpainenkin.
On myös mielenkiintoista, ettei esimerkiksi aasialaiset maahanmuuttajat ole juurikaan kohdanneet rasismia tai "rasismia", vaikkapa somaleihin verrattuna. Ehkä kyse on siitä, että he sopeutuvat keskimäärin paremmin täkäläisiin kulttuurisiin oloihin tai sitten heitä ei ole orientoiduttu tarpeeksi rasistikortin käyttöön. Minun puolestani Suomeen ovat tervetulleita ihmiset, jotka kykenevät sopeutumaan meidän kulttuuriimme ja toimimaan sen hyväksi - rikollisille, olivatpa kuinka huonoista oloista tahansa - minulla ei riitä ymmärrystä. Kannatan sitä, että maiden ongelmat pyritään ratkaisemaan siellä missä ne ovat; ongelmien tuominen tänne ei ole mikään ratkaisu.
