Kuolemasta ja ihmisarvosta

Ihmisarvo ei ole mikään universaali totuus, vaan se määrittyy kulloinkin vallitsevan kulttuurin mukaan. Nykyajan ilmapiiri, jossa vastustetaan esimerkiksi kuolemantuomioita tai eutanasiaa on nähdäkseni seurausta siitä, että kuoleman ei enää ymmärretä olevan yhtä luonnollinen osa elämän kiertokulkua, kuin mitä syntymäkin. Yksilöt elävät aikansa ja kuolevat sitten pois - aivan kuten puun lehdet puhkeavat keväällä varisten syksyllä pois. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että elämä sinänsä olisi jotenkin merkityksetöntä, vaan itse asiassa päin vastoin puun lehtien elämä on osa koko puun elämää ja samoin yksittäisen ihmisen elämä on osa koko suvun ja heimon elämää.

Ihminen, jonka maailmankuva perustuu äärimmäiselle individualismille, nautintojen tavoittelulle ja kaiken omaa elämää suurempien kokonaisuuksien (perhe, suku, heimo, kansa) laiminlyömiselle, samalla vieraantuen ymmärryksestä elämän kiertokulusta, ymmärrettävästi pelkää kuolemaa. Juurekas ja kunniantuntoinen ihminen ei kuitenkaan tällaista pelkoa tunne, sillä hänelle oma elämä on vain osa suurempaa kokonaisuutta, eikä hänellä - poislukien normaali itsesuojeluvaisto - ole samanlaista kuoleman ja kuolleiden pelkoa. Hänelle kuolleen ruumiin pelkääminen on yhtä järjetön ilmiö, kuin pelätä lakastunutta kasvia.