sunnuntaina, heinäkuuta 20, 2008

Monikulttuurin ongelmia, osa 3: Kulttuurierot

Monikulttuurinen yhteiskunta todellinen ongelmavyyhti, minkä on havainnut varmastikin jokainen, joka on aiheeseen tutustunut tilastojen ja tutkimusten kautta. Sillä itse asiassa on hyvin vähän tekemistä naiiviin monikulttuurisen utopiamaailman kanssa jossa monikulttuurisuuden kannattajat elävät. He näkevät siinä etnomuusikoita, jännittäviä uusia ihmisiä, eksoottisia ruokaperinteitä ja kulttuurien välistä, hyväntahtoista vuorovaikutusta. Näihän se saattaa mennäkin jossain kulttuurikeskus Caisassa tai afrikkalaisen musiikin festivaaleilla, mutta ne järkyttävät ongelmat jotka asiaan liittyvät, eivät katoa miksikään ja paljastuvat aina, kun median ja suvaitsevaisuuspropagandan luomaa monikulttuurisuuden kiiltokuvamaista pintaa hiemaan raaputtaa. Sen alta nimittäin paljastuvat kaikki ne sosiaaliset, taloudelliset, uskonnolliset, demografiset, kulttuuriset ja yhteiskunnalliset ongelmat joihin vahvasti heterogeeninen yhteiskunta ajautuu. En ryhdy erittelemään näitä, sillä esimerkiksi Jussi Halla-aho ja muut vanhemmat kirjoittajat ovat niitä jo hyvin seikkaperäisesti käsitelleet. Tässä kirjoituksessa haluan mieluummin pureutua siihen, mikä näiden ongelmien pohjimmainen, sosiaalipsykologinen syy on.


Monikulttuurin kannattien ikuinen inhokki, yhtenäiskulttuuri on siinä mielessä varsin toimiva, että vaikka se mokuilijoiden mielestä vaikuttaakin tylsältä, yksipuoliselta ja jopa keinotekoiselta (kuten kansallisvaltion vastustajat haluavat kuvailla), niin on sen hyvänä puolena se, että kulttuuriset käsitykset moraalisista ja eettisistä asioista ovat varsin yhtenäisiä. Osalta monikulttuurin kannattajista puuttuu tässä suhteessa se relativistinen havainto, että ne asiat, joita pidetään vaikkapa täällä hyvinä tai pahoina, eivät ole mitään universaaleja totuuksia. Jos ne olisivat universaaleja totuuksia vaikkapa useimpien fysiikan lainalaisuuksien tapaan, olisi absoluuttisen oikea toiminta ja suhtautuminen asioihin saavuttavissa logiikan ja empirian avulla. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole vaan eettiset käsitykset ovat kulttuurisidonnaisia ja mitä homogeenisempi kulttuuri on, niin sitä yhtäläisempiä käsitykset oikeasta ja väärästä ovat ja lähes kaikki tämän kulttuurin piiriin kuuluvat henkilöt marginaalisia toisinajattelijoita lukuun ottamatta hyväksyvät ja sisäistävät tietyt perusarvot joille yhteiskunnan toiminta rakentuu. Meidän ei tarvitse nykyisessä suomalaisessa kulttuurissa väitellä periaatteelisella tasolla miesten ja naisten tasa-arvosta, demokratian oikeutuksesta, ihmisarvosta tai uskonnonvapaudesta vaan poliittiset debatit voidaan käyttää johonkin sekundaarisempaan.


Sen sijaan esimerkiksi islamilaisessa maailmassa hegemoninen käsitys edellä mainituista asioista on täysin erilainen ja sen kulttuuripiiriin kuuluvat ihmiset pitävät eurooppalaisia arvoja syntisinä, harhaoppisina ja pakanallisina – aivan kuten suurin osa eurooppalaisista pitää islamin arvoja brutaaleina, fundamentalistisina ja julmina. Kun islamilaisia siirtyy eurooppalaisen kulttuurin alueelle he joko joustavat omasta kulttuuristaan tai ryhtyvät kapinaan täkäläisiä arvokäsityksiä ja kulttuuria kohtaan. Siihen, kumpi näistä toteutuu riippuu ensinnäkin maahan muuttaneen ryhmittymän koosta. Mitä enemmän heitä on yhdellä alueella, sitä voimakkaampi on paine heidän alkuperäisen kulttuurin harjoittamiseen, sillä kulttuuri on ihmisten välistä vuorovaikutusta ja mitä enemmän he kohtaavat elämässään heidän alkuperäisen kulttuurinsa edustajia, niin sitä vähemmän syntyy halua assimilaatioon eurooppalaisen kulttuurin kanssa. Toisekseen se riippuu siitä, mitä vastaanottava kulttuuri heiltä vaati. Assimilaatiota ja sopeutumista ei tapahdu, jos maahanmuuttajilta ei sitä vaadita vaan myönnytään heidän kulttuurinsa erityisvaatimuksiin, mistä yhtenä räikeimmistä esimerkeistä Helsingin Jakomäen uimahallivuorot, joissa lauantai on pyhitetty yksinomaan musliminaisille. Vastaavia esimerkki on myös Britannia joissa poliisikoirille on velvoitettu kumitossut jalkaan vierailtaessa muslimikodissa. Koirahan on islamin eläinvihamielisessä maailmankuvassa saastainen eläin ja ilmeisesti poliisikoiran vierailu ilman tossuja voisi henkisesti saastuttaa kyseisen kodin. Onkin aiheellista kysyä loppuvatko islamin erityisvaatimukset vasta sitten kun jokainen eurrooppalainen nainen on pakoitettuu burkhaan ja maanosassa vallitsee islamilainen lainsäädäntö? Kukaan ei ole minulle kertonut, mihin asti suvaitsevaisuutta aietaan jatkaa. Miksi meidän edes tulee myöntyä erityisvaatimuksiin sellaisen kulttuurin taholta, joka ei itse pyri joustamaan juurikaan missään asiassa?


Koska tässä kirjoituksessa on tarkoitus käsitellä monikulttuurisuutta yleisesti, eikä vain islamia, vaikka se tosin on hyvä esimerkki äärimmäisyytensä ja ehdottomuutensa takia, niin voin ottaa tätä sivuten esille myös kolmannen seikan jolla on suuri vaikutus siihen, miten sopeutuminen tapahtuu. Tämä on maahanmuuttajien kulttuurinen joustavuus ja sopeutumiskyky. Tiedämme, että käytännössä kaikki japanilaiset, korealaiset ja vietnamilaiset maahamuuttajat ovat sopeutuneet varsin hyvin länsimaiseen yhteiskuntaan. He eivät erotu tilastojen valossa juurikaan natiiveista, eikä heitä kohtaan myöskään kohdistu juurikaan rasistisina pidettyjä ilmiöitä. Sen sijaan somalit ovat joka suhteessa äärimmäisen ongelmallinen ryhmä vastaanottavalle maalle, sillä esimerkiksi Suomen 10 000 somalista yli 90% on työelämän ulkopuolella, he syyllistyvät seksuaali- ja väkivaltarikoksiin kymmeniä kertoja useammin kuin suomalaiset ja lisäksi he ovat myös kaikkein nopeiten lisääntyvä ryhmä niin maahanmuuton kuin syntyyvyden kautta.


Tähän monikulttuurisuuden puolustajat yleensä esittävät kahta eri argumenttia siitä, kuinka tämä ilmiö selitetään heidän kannaltaan parhain päin. Joko se, että suomalaisten rasismi aiheuttaa työttömyyden ja rikollisuuden tai se, että he ovat väkivaltaisista oloista ja näin ollen kykenemättömiä toimimaan osana länsimaista yhteiskuntaa. Ensimmäinen väite on kumottavissa jo edellisen kappaleen esimerkillä. Väitetty rasismi maahamuttajia kohtaan ei ole estänyt itäaasialaisia työllistymästä, vaikka loogisesti voisi ajatella, että jos rasismi johtuu siitä, että henkilö on eri rotua, kuten virallinen totuus esittää, niin aasialaisiin pitäisi kohdistua aivan samanlaisia ennakkoluuloja ja antipatioita kuin somalejakin kohtaan. Jälkimmäinen vaihtoehto sen sijaan lienee lähempänä totuutta, mutta ei kuitenkaan niin yksinkertaisena kuin mitä halutaan ajatella, sillä henkilön väkivaltaisuus ja hänen lähtömaansa väkivaltaisuus ovat sidoksissa toisiinsa. Myönnetäköön, että somalit ovat keskimääräistä väkivaltaisempia johtuen siitä, että he tulevat väkivaltaisesta oloista, mutta on myös niin, että itse Somalia on väkivaltainen maa yksinomaan sen takia, että siellä asuu väkivaltaisia ihmisiä. Siirtämällä nämä ihmiset Somaliasta Eurooppaan, siirretään myös väkivalta Somaliasta Eurooppaan. Heistä ei tule eurooppalaisia ja eurooppalaisesti ajattelevia ihmisiä sillä hetkellä kun he astuvat maanosamme kamaralle, vaan heimojen väliset konfliktit jatkuvat uudessa kotimaassa samalla tavalla kuin ennenkin.


Nämä somalit eivät välttämättä pidä omaa toimintaansa mitenkään erioisen väkivaltaisena vaan sisällisosdat, tappelut, raiskaukset, naapuriheimon murhaaminen on heikäläisittäin normaalia meininkiä. Normaalilla meinigillä taas tarkoitan sitä, että kyseisenlaiset ilmiöt eivät ole heidän kotimaassaan mitään kansaa järkyttäviä tragedioita vaan varsin yleinen ilmiö. Uskon, että pelkän kulttuurin lisäksi myös heidän geneettisesti peritty temperamenttinsa on syynä siihen, miksi somalit ovat väestönä epäonnistuneet kaikkialla minne he ovat länsimaailmassa menneetkin. Kun kulttuurin perusarvot ovat ristiriidassa toisen kulttuurin perusarvojen kanssa, syntyy väistämätää ongelmia näiden kahden kulttuurin asuttaessa samaa aluetta. Voidaan haaveilla kulttuurienvälisestä dialogista, mutta jos toisella puolen on valtava joukko henkilöitä jotka argumentoivat mieluummin teräaseille, tulee dialogista monologiaa.