Kulttuurin määrittelystä
Seuraavassa pyrin esittämään jonkinlaisen johdatuksen siihen, mitä kulttuurilla tarkoitetaan. Tämä on olennaista tarkasteltaessa sellaisia asioita ja käsitteitä kuin suomalainen kulttuuri, kulttuurierot tai monikulttuurisuus.
Mitä on kulttuuri?
Termin kulttuuri määritelmä jakautuu esteettiseen ja antropologiseen, joista ensin mainittu tarkoittaa korkeakulttuurista taidetta, joka on aina tietoisesti luotua ja ylläpidettyä. Sen ominaisuuksiin kuuluu laadullinen määrittely alan asiantuntijoiden tekemänä, sillä on arvostettu yhteiskunnallinen asema ja se tekee eron populaarikulttuuriin. Jälkimäinen määritelmä puolestaan tarkoittaa kulttuurin käsittämistä elämäntapana ja käytänteinä. Seuraavassa tulen tarkastelemaan nimenomaan jälkimmäisen määritelmän mukaista kulttuuria.
On sanottu, että kulttuuri on parasta mitä ihminen on tehnyt. Tämän ajatuksen taustalla on se, että kulttuuri kaikkine ilmenemismuotoineen on vain ihmiselle ominainen ilmiö ja osa lajityypillistä käyttäytymistä. Ihminen on fyysisesti varsin mitätön ja keskinkertainen olento verrattuna muihin lajeihin, jotka ovat erikoistuneet eri tavalla ja kehittyneet erikoistumisessaan äärimmäisen pitkälle. Ihminen ei pysty juoksemaan mitään saaliseläintä kiinni, ei kykene jäljittämään mitään hajuaistillaan, ei näe pimeässä, eikä pysty sulattamaan montaakaan ravintoainetta sellaisenaan. Meillä ei ole myöskään turkkia, joka suojaisi kylmältä tai mitään millä suojautua muita petoja vastaan.
Se, mikä on nostanut ihmislajin maapallon dominoivimmaksi ja yhdeksi laajimmalle levinneistä lajeista, on ihmisen loputon kyky luoda työvälineitä, hyödyntää luonnon raaka-aineita ja luoda järjestäytyneitä sivilisaatioita. Nämä yhdessä muodostavat kulttuurin, eli ihmisen tavan elää ja toteuttaa itseään.
Sosiaaliantropologi Bronislaw Malinowski näki kulttuurin keinona, jolla ihminen toteuttaa tarpeitaan vuorovaikutuksessa ympäröivän kulttuurin sisällä. Ihmisen näläntunteeseen tarjoaa kulttuuri ratkaisuna maanviljelyn, ruoanvalmistuksen ja ruokailutavat. Lisääntymistarpeen kulttuuri ratkaisee avioliittoinstituution kautta, suojan tarpeeseen tehdään vaatteet, rakennetaan talot ja lämmitysjärjestelmät. Kulttuuriset käytännöt määräytyvät näin ollen biologisten tarpeiden kautta ja näihin tarpeisiin eri kulttuurit tarjoavat erilaisia toteuttamismalleja.
Kulttuurin voidaan sanoa olevan yhteisöjen toiminnan ja yksilöiden välisen vuorovaikutuksen tulos. Kun ihmistä tarkastellaan erikokoisissa ryhmissä, laumoissa, esiintyvänä lajina, niin näyttäytyy kulttuuri tämän ryhmän sisällä viestejä välittävänä koodina. Kulttuurin voidaan katsoa monella tapaa sitovan yksilöitä tiettyyn ryhmään toimimaan yhteistoiminnassa yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi ja tästä syystä minkä tahansa ryhmän sisäistä kulttuuria määrittävät tietyt säännöt, rajoitteet, kielen ja käyttäytymisen konventiot. Yhtenäisiin tavoitteisiin pyrkivä ryhmä pyrkii saavuttamaan keskinäisen solidaarisuuden ja samanmielisyyden tavoitteista ja toimintatavoista, mikä on ehtona onnistuneeseen yhteistyöhön - ja näin määräytyvät myös tabut, joiden rikkominen heikentää ryhmän sisäistä yhteisymmärrystä.
Jokainen kulttuuri kivikaudelta moderneihin sivilisaatioihin on luonut ympärilleen tiettyjen yhteisten ja yleisesti ymmärrettyjen symbolien järjestelmän, joka ilmenee keskusteluina ja erilaisina käyttäytymismalleina. Voidaan tarkastella esimerkiksi vaatetusta, jolla on kolhuilta ja lämpötilavaihteluilta suojaavan tarkoituksensa lisäksi olennainen funktio osana ihmisten välistä viestintää näkyen selvinten erilaisina univormuina, mutta myös ihmisten arkisena pukeutumisena. Aamutakille ja saketille on selkeästi määräytyneet omat aikansa ja paikkansa, jolloin niitä soveliasta käyttää ja tämän käyttäytymismallin rikkominen koetaan poikkeuksetta koomisena tai mielettömänä.
Yhteistä eri kulttuureille on myös abstraktien symbolien käyttö kuvaamaan yhteisön kokonaisuutta. Tämä on havaittavissa jo arkaaisissa heimoissa, korostuen sitä mukaa, mitä laajemman yksilöiden joukon yhteen nivovasta yhteisöstä on kyse. Esimerkiksi kansallisvaltiolla on lukuisia eri symboleja, joihin kansan jäsenet samaistavat itsensä ja joilla ilmoitetaan kansakunnan olemassaolo muiden joukossa. Lisäksi näiden symbolien funktiona on myös vahvistaa ihmisten solidaarisuutta saman kansallisvaltion sisällä asuvien kesken, ja tämä keskinäinen solidaarisuus - tai sen puute - tulee näkyvimmin esiin jonkin ulkoisen uhan vallitessa. Yhteenkuuluvuutta tuntematon joukko ihmisiä pyrkii kriisitilanteessa (luonnonkatastrofi, sotatila tms.) ensisijaisesti varmistamaan oman turvallisuutensa antisosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivien henkilöiden kaltaisesti, kun taas joukko, jossa vallitsee sisäinen luottamus toisiin, toimii todennäköisemmin yhdessä uhkaa vastaan.
Kulttuurin luoma yhtenevä symbolijärjestelmä, jaetut perusarvot ja käsitykset oikeasta ja väärästä palvelevat myös ihmisen ryhmäsidonnaista perusluonnetta, sekä takaa yksilöille perusturvallisuuden tunteen. Tällaisen puuttuminen on havaittavissa ihmisen vieraillessa eriävässä kulttuurissa, jossa toimimiseen hänellä ei ole tietoa eikä taitoa. Tämä ilmenee vahvinten täysin eri kulttuuripiiriin kuuluvassa väestössä, mutta moni tietänee, että jo Suomen eri osissa voi esimerkiksi huumorintaju poiketa huomattavastikin toisesta alueesta. Se, mitä Pohjois-Karjalassa pidetään normaalina sosiaalisena kanssakäymisenä, voidaan jossain muualla tulkita riidanhaluisuudeksi. Näin ollen on kulttuuri keskeisessä osassa siinä, kuinka ihmiset toimivat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ja luovat sosiaalista yhteisyyttä tiettyjen yhteisesti ymmärrettyjen konventioiden kautta.
Huomiota voidaan kiinnittää myös siihen, että jokaisessa ihmisyhteisössä on aina ollut ja tulee varmastikin aina olemaan tietty hierarkia ja tämä on edellytyksenä minkä tahansa joukon toimivuudelle. Tämän rakenteen välttämättömyys korostuu etenkin kriisitilanteessa ja tämän takia esimerkiksi armeija on kaikkein selvinten hierarkkinen, sillä toiminnan päämäärän saavuttaminen nopeasti ja tehokkaasti olisi täysin mahdotonta tilanteessa, jossa on vain suuri määrä toimijoita vailla ennalta tehtyä sopimusta siitä, kuka päättää toimintatavoista nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Sama rakenne on nähtävissä myös kaikissa muissakin nopeata ja selkeälinjaista toimintaa vaativissa yhteisöissä, kuten sairaaloissa, pelastuslaitoksissa tai joidenkin alojen yrityksissä. Tämä hierarkia on olemassa riippumatta siitä, millä kriteereillä se määräytyy ja esimerkiksi nykyisessä edustuksellisessa demokratiassa se määräytyy sen mukaan, kuka ja ketkä kykenevät vakuuttamaan kansalaiset kaikkein parhaiten siitä, että juuri he ovat kaikkein kykenevimpiä takaamaan äänestäjilleen hyvinvointia seuraavaksi vaalikaudeksi.
Kulttuurin ja yhteiskunnan rakenteet ovat yhtäältä yksilöä rajoittavia, mutta toisaalta voidaan katsoa niiden antavan turvaa ja vakautta. Ne ovat monesti välttämättömiä päämäärien saavuttamiseksi ja niiden osoittamat ihanteet antavat myös mieltä ja tavoitteita yksilöille.
