sunnuntaina, tammikuuta 04, 2009

Monikultturismi ja uudet kontrollin välineet

Joulun alla Ruotsin Malmössä, jonka väestöstä neljännes on muslimeja, tapahtui rajuja mellakoita kun kaduille kerääntyneet ihmiset polttivat paikkoja ja taistelivat poliisia vastaan kivin ja raketein. Edellisen kerran samassa kaupungissa roihusi keväällä 2007, eikä palokunta tuolloin uskaltanut mennä alueelle ilman poliisisaattuetta. Uuden vuoden yönä Pariisissa paloi jälleen toista tuhatta autoa. Mellakat syntyivät alueella jolla asuu runsaasti kolmannen maailman siirtolaisia. Britanniassa on muodostunut kaupunginosia, joilla liikkuminen on ei-muslimille hengenvaarallista.

Tällaisten ilmiöiden listaa voisi jatkaa hyvin pitkälle ja jokainen joka on seurannut tarkoin mediaa, on havainnut, että nämä eivät ole mitään ainutlaatuisia tapauksia, vaan kyseisenlaisia ilmiöitä on tapahtunut kaikkialla siellä, missä kolmansista maista tapahtuvaa siirtolaisuutta on ollut runsaasti. Yhteistä on myös se, että mitään akuuttia syytä mellakointiin ei näytä olevan vaan mellakat saattavat räjähtää silmille esimerkiksi siitä, että kaksi poliisia paennutta maahanmuuttajaa tappaa itsensä piiloutumalla muuntajaan, kuten Pariisissa 2005, tai samassa kaupungissa kaksi vuotta myöhemmin, kun maahanmuuttajanuoret saivat surmansa ajamalla moottoripyörällä poliisiauton kylkeen. Viime vuoden helmikuussa Kööpenhamina oli viikon verran liekeissä edellä mainittujen tapausten kaltaisesti, mutta tuolloin mellakoinnin syy jäi epäselväksi.

Väkivaltaisuudet näyttävät lisääntyvän väistämättä siellä, missä harjoitetaan nykyisenlaista, monikulttuurisuuden ihanteisiin käärittyä siirtolaispolitiikkaa. Kaikissa näissä tapauksissa ovat kolmannen maailman siirtolaiset syrjäytyneet massoina ja muodostaneet sosiaalis-etnisen alaluokan. Paitsi, että jo tällaisesta yhteiskunnan pirstoutumisesta syntyy omat jännitteensä alkuperäisväestön ja siirtoväen välille tiettyjen perusarvojen, kuten tasa-arvon, demokratian ja sananvapauden käsitysten joutuessa konfliktiin, niin tätä sirpaloitumista vauhdittaa lisäksi myös valtiovallan harjoittama ”positiivinen syrjintä”, jossa vähemmistöille myönnetään erikoisoikeuksia heidän uskontonsa tai rotunsa perusteella. Tämä näkyy niin työmarkkinoilla, joille meidänkin työministerimme Tarja Cronberg on vaatinut tietoturvalain vastaisesti sukupuolta, uskontoa, vakaumusta ja etnistä alkuperää otettavaksi huomioon työhönotossa. Todellisuudessa ei ole olemassa mitään ”positiivista syrjintää”, vaan se on syrjintää siinä missä mikä tahansa muukin syrjintä – tässä tapauksessa se vain kohdistuu suomen natiiviväestöön. Toisena esimerkkinä voitanee mainita Jakomäen uimahallissa tehty linjaus, jossa lauantait on varattu ”maahanmuuttajanaisille”. Ei tarvittane kovinkaan suurta päättelykykyä siihen, että tämä ei tarkoita irlantilaista tai japanilaista maahanmuuttajaa, vaan nimenomaan islamilaisesta maasta kotoisin olevaa. Riippumatta siitä, mitkä perusteet tälle ovat ja ovatko nämä perusteet millään tavoin relevantteja, on selvää, että tällainen politiikka tulee entisestään lisäämään ristiriitoja alkuperäisväestön ja maahanmuuttajaväestön välillä.

Suomessa asiat ovat toistaiseksi olleet hyvin, mistä kiitos kuuluu tarkasti valikoivalle ja rajatulle maahanmuuttopolitiikalle, jonka periaatteena on ollut asettaa ensisijaiseksi maan alkuperäisväestön asema suhteessa siirtoväkeen. Tämä on ollut myös linjauksena monissa muissa maissa, kuten Sveitsissä ja Uudessa-Seelannissa, joihin muuttavan henkilön on osoitettava kykenevänsä elättämään itsensä uudessa kotimaassaan, sekä sopeutuvansa maassa vallitseviin arvoihin. Vieras, joka ei näissä maissa arvosta isäntämaan tapoja ja sääntöjä, tulee auttamatta karkotetuksi. Näin olisi mielestäni syytä olla Suomessa myös jatkossa, mutta tällä hetkellä läpi ajettava politiikka tulee olemaan täysin päinvastaista ja johtamaan samoihin konflikteihin, gettoutumiseen ja turvattomuuden lisääntymiseen, kuin missä tahansa muussa eurooppalaisessa maassa, joka on harjoittanut vastaavaa politiikkaa.

Se, että näin tulee tapahtumaan, on tilastollinen tosiasia, eikä sitä voida välttää naiivilla puheella kulttuurien harmonisesta yhteiselosta. Kansainvaellus on aina aiheuttanut vastaavia konflikteja, se aiheuttaa sitä tänään muualla, eikä ole mitään konkreettista syytä, miksi näin ei kävisi myöskin meillä. En jaksa uskoa siihen, että vallassa olevat päättäjämme olisivat niin sokeita muun maailman ilmiöille, että he eivät tietäisi tätä. He saattavat itse asiassa tietää tämän erittäin hyvin. Voi jopa olla, että turvattomuuden lisääntyminen onkin heidän todellinen päämääränsä, eikä tarkoituksena edes ole se, että tapahtuisi siirtolaisten integraatio vallitsevaan kulttuurin, vaan että yhteiskunta pirstoutuisi keskenään konfliktissa oleviin väestöryhmiin.

Se, että joku valtaapitävä näin haluaisi, noudattelisi vuosituhansia vanhaa divide et impera –taktiikkaa; rikkomalla kansan yhtenäisyys voidaan heitä hallita helpommin. Luomalla turvattomuutta ja konflikteja voidaan perustella uusia säädöksiä rajoittamaan sananvapauden kaltaisia perusoikeuksia. Tällainen toiminta näkyy konkreettisesti siinä, että vaikka poliisin järjestyksenvalvontaan käytettäviä resursseja leikataan ja tällä hetkellä poliisin palvelupisteiden määrä putoaa 129:stä 60:een, niin heillä kuitenkin näyttää riittävän aikaa vapaan kirjoittamisen vahtimiseen internetissä. Nykyinen lainsäädäntö antaa periaatteessa mahdollisuudet minkä tahansa harjoitettua maahanmuuttopolitiikkaa kritisoivan kirjoituksen tuomitsemiseen kiihotuksena kansanryhmää vastaan. Näin riippumatta siitä, onko kirjoituksessa esitetyt asiat totta vai ei tai onko kuukaan niistä kiihottunut ketään vastaan. Tällainen kehitys on erittäin vaarallista vapaan yhteiskunnan kannalta, kun kansallisvaltiossa vallassa olevat vaihtavat rakkauden kansaansa kohtaan rakkaudeksi valtaa kohtaan. He saavat kansan hyväksymään yhä enemmän vallansiirtoa yhä vähemmälle määrälle ihmisiä ja mitä kauemmin tätä jatkuu, sitä absoluuttisemmaksi heidän valtansa muodostuu. Tiedämme, että valta turmelee, mutta absoluuttinen valta turmelee täydellisesti.

Ei ole välttämätöntä, että taustalla olisi jokin kaikkien nykyisten vallassa olevien salaliitto, vaan tällaisen väittäminen olisi jo sinänsä epärealistista. Itse asiassa riittää se, että osalla heistä on tämä agenda ja saavat myytyä toimintamallinsa muille samaan valheeseen käärittynä, kuin mitä se tarjotaan kansallekin. Euroopan Unionista on muodostumassa yhä enemmän liittovaltion kaltainen järjestelmä, jossa kansallisuus on enää vain kuriositeettina juhlapuheissa, mutta todellinen valta keskittyy unionin eliitille. Tämän vallan takaamiseen he tarvitsevat sitä suurempaa kontrollia, mitä epäluuloisempia väestö on järjestelmää kohtaan. Ruotsissa ajatettiin vähän aikaa sitten läpi laki, joka mahdollistaa viranomaiselle kaiken televiestinnän tarkkailun. Ranskassa ryhdyttiin viime vuonna toimiin päämääränä kitkeä ”muukalaisvastaisia” internet-sivustoja. Turhaa lienee erikseen mainita Saksankaan ajamaa lakia, jonka perusteella holokaustin epäilystä tulisi kiellettyä vankeusrangaistuksen uhalla. Minun on tosin vaikea ymmärtää, minkälainen on sellainen historiallinen totuus, joka vaatii lainsäädännön tuekseen.

En ennusta valoisaa tulevaisuutta Suomelle ja Euroopalle – itse asiassa pelkään, että seuraava vuosikymmen tulee näyttäytymään myöhemmin aikana, jolloin Euroopasta hävitettiin sille siihen asti tärkeinä pidetyt perusarvot, kuten sananvapaus ja demokratia.